BIODIFUL-webinaariin: Kuka johtaa kulutuksen murrosta?
Aika
3.4.2025 klo 9.00 - 10.30
BIODIFUL-projekti järjestää webinaarin Zoomissa torstaina 3.4.2025 klo 9.00–10.30. Tapahtumassa kuullaan mielenkiintoisia tutkimukseen pohjautuvia puheenvuoroja luonnon monimuotoisuutta kunnioittavasta johtajuudesta ja kulutuksen murroksesta.
Webinaarissa pureudutaan siihen, kuka kantaa vastuun luonnon monimuotoisuutta kunnioittavan kulutuksen edistämisestä. Onko muutos kiinni kuluttajista, jotka arvojensa ohjaamina tai tapojensa orjina tekevät arkipäivän valintoja, vai pitäisikö päättäjien näyttää suuntaa vahvoilla säännöksillä ja ohjauskeinoilla? Julkisesta keskustelusta välittyy kuva, jossa kulutuksen suitsimisen vastuuta työnnetään pois omilta harteilta. Markkinataloudessa tarpoville kuluttajille taakka on liian raskas. Kauppa muuttuisi, jos asiakkaat sitä vaatisivat painokkaasti ja äänekkäästi. Poliittisia päätöksiäkin on hankala tehdä, kun katse on jo seuraavissa vaaleissa.
Tule mukaan inspiroitumaan ja kuulemaan BIODIFUL-hankkeen tuoreita tutkimustuloksia ja osallistumaan keskusteluun siitä, kenellä on todellinen valta ja vastuu kulutuksen muuttamisessa. Puheenvuorojen jälkeen osallistujilla on mahdollisuus keskustella aiheesta ja esittää kysymyksiä tutkijoille.?
Tapahtuma on tarkoitettu kaikille luonnon monimuotoisuudesta ja kuluttajien käyttäytymisen muutoksista kiinnostuneille: kansalaisjärjestöjen edustajille, aktivisteille, päätöksentekijöille ja yritysten edustajille ja kansalaisille, joille luonto ja sen monimuotoisuus ovat tärkeällä sijalla elämässä.