Tiedeilta - Evoluutionäkökulmia kielelliseen kehitykseen

Aika

23.8.2023 klo 18.30 - 20.00
Tiedeillat kutsuvat lapset, nuoret ja kaikki tieteestä kiinnostuneet arki-illaksi tieteen pariin! Illoissa pääsee kuulemaan tutkimuksesta alan tutkijalta ja osallistumaan illan teemaan liittyviin tiedeaktiviteetteihin.

Mitä yhteistä on eliölajien evoluutiolla ja kielten evoluutiolla? Tähän kysymykseen etsitään vastausta elokuun Tiedeillassa.

Biologinen evoluutio on monelle tuttu: Siihen kuuluu geenien esiintymisen muutos sekä luonnonvalinnan että satunnaisten heittelyiden takia. Ajan myötä populaatiot ja lajit erilaistuvat – syntyy alalajeja ja lajien sukupuita.

Ihmisten kielet ovat vuosisatojen kuluessa tehneet samaa: Kielimuoto muuttuu murteiksi ja murteet erkaantuvat kieliksi. Uralilaisesta kantakielestä on muodostunut uralilainen kielikunta, mutta toisaalta itämerensuomen kantamuodosta on kehittynyt itämerensuomalaiskielet ja yhdestä (tai kahdesta) pohjoisesta versiostaan Suomen murteet.

Tutkijat Outi Vesakoski ja Jenni Santaharju pohtivat kielten ja biologisten lajien muutoksen yhtäläisyyttä. Miten ne tavat, joilla lajien evoluutiota tutkitaan, voisivat sopia myös kielten kehityksen tutkimiseen? He ovat erikoistuneet uralilaisiin kieliin, joihin suomikin kuuluu, ja niiden kehitykseen.