Tiedeilta - Meremme kutsumattomat vieraat

Aika

19.2.2025 klo 18.00 - 19.30
Tiedeillat kutsuvat lapset, nuoret ja kaikki tieteestä kiinnostuneet arki-illaksi tieteen pariin!
Illoissa pääsee kuulemaan tutkimuksesta alan tutkijalta ja osallistumaan illan teemaan liittyviin tiedeaktiviteetteihin. Illoissamme on mukana tutkijoita ja teemoja paitsi luonnontieteestä myös yliopiston muista osista ja muilta tieteenaloilta.

Itämeri on hankala paikka vesieliöille: eliöt ovat kehittyneet joko makeassa, siis suolattomassa, tai valtamerien suolaisessa vedessä, jossa suolaa on jopa 3,5%, ja siksi ne ovat sopeutuneet elämään jommassa kummassa näistä. Itämeren vesi on murtovettä, ei makeaa eikä aitoa merivettä vaan jotain siltä väliltä, ja suolapitoisuus vieläpä vaihtelee eri osissa Itämerta Tanskan salmien lähes valtamerien pitoisuudesta Perämeren liki makeaan veteen. Tämän takia Itämeressä elää aivan omanlaisensa lajisto, joka selviää sen murtovesiympäristössä.

Ja lajien määrä kasvaa koko ajan, kun Itämereen saapuu ihmisen avittamina vieraslajeja tiheään tahtiin. Voisi luulla, että murtoveteen on muualta kotoisin olevien lajien vaikeaa asettua, mutta asia onkin päivastoin. Itämereen on onnistunut asettumaan sekä makeista vesistä että valtameriympäristöistä kotoisin olevia vieraslajeja. Vieraslajit löytävät paikkansa ravintoverkossa ja joskus niillä voi olla merkittäviä vaikutuksia paikallisiin lajeihin tai jopa koko meriekosysteemin toimintaan.

Helmikuun Tiedeillassa tutustumme näihin vieraslajeihin ja niiden vaikutuksiin Itämeressä yhdessä ekologian professori Veijo Jormalaisen kanssa.

Ilta järjestetään Natura-rakennuksen salissa XI.

Tiedeillat ovat maksuttomia ja niiden pääkohdeyleisönä ovat lapset ja nuoret. Niihin ovat kuitenkin lämpimästi tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet. Joka kerta paikalla onkin ollut myös aikuisia, niin lastensa mukana kuin itsekseenkin!