Väitös (poliittinen historia): FM Tuomas Rantala
Aika
9.12.2023 klo 12.00 - 16.00
FM Tuomas Rantala esittää väitöskirjansa ”Agrarismin aallonharjalla: J. E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 09.12.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub1-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Vastaväittäjänä toimii FT Kati Katajisto (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Vesa Vares (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on poliittinen historia.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9509-7 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Filosofian maisteri Tuomas Rantala tutkii väitöskirjassaan Juho Emil Sunilaa (1875–1936) maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä. Vaikka Sunilan puoluepoliittinen ura oli lyhyt, vain runsaan kymmenen vuoden mittainen, se oli hyvin näkyvä ja merkittävä – Sunila toimi esimerkiksi kahdesti pääministerinä ja hänet on laskettu yhdeksi Maalaisliiton oppi-isistä.
Tutkimus esittää, että Sunila lukeutuu niihin 1920- ja 1930-lukujen merkittäviin integraatiopoliitikkoihin, jotka toiminnallaan ratkaisivat yhteiskunnallisen ja kansanvaltaisen kehityksen suunnan.
Tutkimus osoittaa, että Sunilan merkitystä Maalaisliitolle ja koko Suomen poliittiselle todellisuudelle voi pitää huomattavana. Hänen aikanaan Maalaisliitto levisi entistä laajemmalle ja siitä tuli koko valtakunnan kattanut agraaripuolue. Sunila on aiemmin nähty epäyhteiskunnallisena poliitikkona, mutta Rantalan tutkimus osoittaa, että hänellä oli selkeitä yhteiskunnallisia ja sosiaalireformistisia näkemyksiä. Se, että Sunila painotti politiikassaan maata viljelevän väestön etuja, johtui hänen maailmankuvastaan, jonka mukaan itsenäiset talonpojat takasivat rauhallisen ja tasaisen kehityksen sekä vakaat olot. Myös yhteiskunnan agraarinen rakenne suosi tällaista poliittista linjaa.
Väitöskirjasta käy ilmi, että toisella pääministerikaudellaan Sunila puolusti tinkimättä kansanvaltaa ulkoparlamentaarisia voimia – kuten Lapuan liikettä – vastaan. Tutkimus osoittaa, että Sunila alkoi muuttua yhä enemmän maatalouspoliitikosta kohti keskustalaista yleispoliitikkoa, jolle tärkeää oli yhteistyö niiden poliittisten ryhmien kanssa, jotka halusivat puolustaa demokratiaa ja toimia laillisin keinoin yhteiskunnallisen tyytymättömyyden poistamiseksi. Sunila pyrki hakemaan yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa, koska näki näiden olevan kansanvaltaisten arvojen takana ja hylänneen vallankumouksellisuuden. Sunila olikin yksi niistä keskeisistä toimijoista, joiden pyrkimykset johtivat lopulta punamultayhteistyöhön.
Vastaväittäjänä toimii FT Kati Katajisto (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Vesa Vares (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on poliittinen historia.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9509-7 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Filosofian maisteri Tuomas Rantala tutkii väitöskirjassaan Juho Emil Sunilaa (1875–1936) maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä. Vaikka Sunilan puoluepoliittinen ura oli lyhyt, vain runsaan kymmenen vuoden mittainen, se oli hyvin näkyvä ja merkittävä – Sunila toimi esimerkiksi kahdesti pääministerinä ja hänet on laskettu yhdeksi Maalaisliiton oppi-isistä.
Tutkimus esittää, että Sunila lukeutuu niihin 1920- ja 1930-lukujen merkittäviin integraatiopoliitikkoihin, jotka toiminnallaan ratkaisivat yhteiskunnallisen ja kansanvaltaisen kehityksen suunnan.
Tutkimus osoittaa, että Sunilan merkitystä Maalaisliitolle ja koko Suomen poliittiselle todellisuudelle voi pitää huomattavana. Hänen aikanaan Maalaisliitto levisi entistä laajemmalle ja siitä tuli koko valtakunnan kattanut agraaripuolue. Sunila on aiemmin nähty epäyhteiskunnallisena poliitikkona, mutta Rantalan tutkimus osoittaa, että hänellä oli selkeitä yhteiskunnallisia ja sosiaalireformistisia näkemyksiä. Se, että Sunila painotti politiikassaan maata viljelevän väestön etuja, johtui hänen maailmankuvastaan, jonka mukaan itsenäiset talonpojat takasivat rauhallisen ja tasaisen kehityksen sekä vakaat olot. Myös yhteiskunnan agraarinen rakenne suosi tällaista poliittista linjaa.
Väitöskirjasta käy ilmi, että toisella pääministerikaudellaan Sunila puolusti tinkimättä kansanvaltaa ulkoparlamentaarisia voimia – kuten Lapuan liikettä – vastaan. Tutkimus osoittaa, että Sunila alkoi muuttua yhä enemmän maatalouspoliitikosta kohti keskustalaista yleispoliitikkoa, jolle tärkeää oli yhteistyö niiden poliittisten ryhmien kanssa, jotka halusivat puolustaa demokratiaa ja toimia laillisin keinoin yhteiskunnallisen tyytymättömyyden poistamiseksi. Sunila pyrki hakemaan yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa, koska näki näiden olevan kansanvaltaisten arvojen takana ja hylänneen vallankumouksellisuuden. Sunila olikin yksi niistä keskeisistä toimijoista, joiden pyrkimykset johtivat lopulta punamultayhteistyöhön.
Viestintä