Aki
Koponen
Linkit
Asiantuntijuusalueet
Biografia
Toimin tutkimusjohtajana Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Centre for Collaborative Research CCR -yksikössä ja johdan Decision Environments -tutkimusryhmää. Tutkimukseni keskittyy päätöksentekoympäristöihin, organisaatioiden uudistumiseen sekä strategisen muutoksen käyttäytymisperustaan.
Tutkimuksessani tarkastelen, miksi tieto, kyvykkyydet ja uudet teknologiset mahdollisuudet eivät aina muutu toiminnaksi ja miten organisaatioiden käytännöt, päätöksenteon rakenteet, osallistuminen ja institutionaaliset ympäristöt vaikuttavat niiden kykyyn uudistua.
Olen vuodesta 2004 lähtien johtanut ja osallistunut lukuisiin monitieteisiin tutkimus-, kehittämis- ja yritysyhteistyöhankkeisiin. Työssäni yhdistyvät akateeminen tutkimus ja tiivis yhteistyö yritysten, julkisten organisaatioiden, kaupunkien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Johdan tällä hetkellä Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa TRANSFORM-AI-konsortiota, jossa tutkitaan tekoälyn, johtamisen, päätöksenteon, osaamisen ja aineettomien kyvykkyyksien merkitystä organisaatioiden uudistumiselle ja kilpailukyvylle. Olen toiminut myös markkinaoikeuden asiantuntijajäsenenä, ja minulla on kokemusta yrittäjyydestä sekä tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistamisesta.
Tutkimus
Tutkimukseni keskittyy siihen, miten yksilöt, organisaatiot ja verkostot tekevät päätöksiä, reagoivat muutokseen ja kehittävät uudistumiskykyään. Olen erityisen kiinnostunut kuilusta, joka voi syntyä käytettävissä olevan tiedon tai teknologisen potentiaalin ja organisaatioiden toteutuneen toiminnan välille.
Nykyinen tutkimukseni yhdistää näkökulmia organisaatioiden päätöksenteosta ja käyttäytymisestä, käyttäytymistaloustieteestä, käytänneteoriasta, avoimesta strategiasta sekä strategisesta uudistumisesta. Keskeisiä teemoja ovat päätöksentekoympäristöt, tekoäly ja organisaatioiden muutos, osallistuminen ja toimijuus, liiketoiminnan uudistuminen sekä teknologisen muutoksen ja kestävyysmurrosten yhteiskunnallinen hyväksyttävyys.
Tutkimuksessani toistuva teema on se, miten vakiintuneet käytännöt, aiemmat valinnat, kannustimet, mittarit ja institutionaaliset rakenteet muovaavat niitä vaihtoehtoja, joita toimijat pitävät mahdollisina ja tavoiteltavina. Samalla yksilöt ja organisaatiot voivat aktiivisesti tulkita ongelmia uudelleen, rakentaa uusia vaihtoehtoja ja muokata niitä ympäristöjä, joissa tulevaisuuden päätöksiä tehdään.
Menetelmällisesti tutkimukseni yhdistää määrällisiä ja laadullisia lähestymistapoja, kuten kokeellisia tutkimusasetelmia, kyselyitä, haastatteluja, tapaustutkimuksia, yhteiskehittämistä sekä ennakointi- ja Delfoi-menetelmiä. Suuri osa tutkimuksestani toteutetaan monitieteisissä hankkeissa yhteistyössä yritysten, julkisten organisaatioiden ja kansainvälisten tutkimuskumppaneiden kanssa.