Irma Saloniemi profiilikuva
Irma
Saloniemi
dosentti, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
ekologia ja evoluutiobiologia
Ph.D., Docent

Ota yhteyttä

+358 29 450 4276
+358 46 923 0948
Vesilinnantie 5
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

evoluutiobiologia
kvantitatiivinen genetiikka
luonnonvalinta
tilastotieteen biologiset sovellukset, muuntogeeniset organismit, glyfosaatti, kestävä maatalous, metsänhoito ja kalastus
bioturva;

Biografia


Aloitin opiskeluni Helsingissä kovista luonnontieteistä, mutta pian huomasin että sisäinen maailmanparantajani kaipasi myös mahdollisuutta oppien soveltamiseen. Onneksi löysin biologian, ja päädyin Chicagon ja Oregonin yliopistoihin, joissa biologiaa ei liiaksi lokeroitu osa-alueisiinsa.

Olen toiminut opettajana ja tutkijana Turun yliopiston biologian laitoksella lähes koko työurani; toimin ensin ekologian osastolla, josta siirryin myöhemmin genetiikalle. Olen opettanut biologiaa ekologiasta genetiikkaan ja bioinformatiikasta agroekologiaan. Onneksi jossain välissä on ollut mahdollisuus tehdä myös tutkimusta, jossa omimmaksi alueeksi koen niiden evolutiivisten systeemien tutkimisen, joissa ihmistoimintaan vaikuttamalla  pyritään vähentämään ongelmia. Esimerkkejä ovat vaikkapa kestävä maatalous, biotekniikan riskeihin varautuminen ja viimeisimpänä ilmastonmuutokseen varautuminen.

Opetus

Opetukseeni on viime vuosina kuulunut BIOL1301 Genetiikan perusteet, BIOL2121 Evoluutiobiologia ja BIOL3050 Bioinformatiikkaa biologeille. Olen opettanut tilastotieteen kursseja perusteista syventäviin opintoihin sekä biologialla että myös vuoden ajan statistikkona tilastotieteen laitoksella. Olen soveltanut erityyppisiä lineaarisia malleja evolutiivisiin ja kvantitatiivisen genetiikan tilanteisiin käyttäen SAS- tai R-ympäristöjä.

Toimiessani ekologialla, opetin Evolutiivisten interaktioiden ja Evolutiivisen ekologian kursseja. Genetiikalla olen opettanut Populaatiogenetiikkaa, Evolutiivisia sovelluksia, ja Evoluution lukupiiriä. Olen myös opettanut useita kertoja kurssia Agroekologia ja –evoluutio yhdessä dos. Marjo Helanderin ja Luken henkilökunnan kanssa.

Koen mieluisiksi tilanteet, joissa voin aidosti jakaa opetusvastuun muiden opettajien kanssa. Aina kun ajan, talouden ja hallinnon kannalta on mahdollista, haluan antaa opiskelijoiden perehtyä ilmiöihin ja faktoihin itsenäisesti tai pienryhmissä.

Tutkimus

Erilaisten biologisten ilmiöiden tilastolliset analyysit ovat olleet keskeisiä tutkimuksissani varhaisista epidemiologisista alkane.  Olen tutkinut koivun ja sitä hyödyntävien organismien suhteita Kevolla ja akatemioprojektissani (50452) “Trophic-level and life-history consequences of transgenic resistance in plants”.

Yhteistyössä Luken kanssa (PI Irma Kallio-Nyberg), olen selvittänyt nousevien lämpötilojen, kalastuksen ja kalanviljelyn vaikutuksia lohikaloihin (lohi, taimen, sika) Itämeren alueella.

Pitkäaikainen yhteistyöni Kari Saikkosen ja Marjo Helanderin kanssa natojen ja niiden mikrobi-interaktioiden tutkimisessa on innostanut perehtymään laajemminkin maatalouden evolutiivisiin sovelluksiin.

Tällä hetkellä työskentelen pääosin kahdessa projektissa. Tutkin glyfosaatin vaikutuksia ei-kohde-eliöihin osana Marjo Helanderin johtamaa akatemiaprojektia. Huolellisesti suunnitellut ja toteutetut koejärjestelyt useilla organismeilla vastaavat ajankohtaisiin kysymyksiin ja auttavat faktojen tuomisessa usein löysänä vellovaan glyfosaattikeskusteluun.   

Tärkein työni on Kevon metsänrajapuutarhan (MRP) pitkäaikaisaineistojen dokumentointi ja analysointi. MRP-kokeet ovat viiteen eri paikkaan Utsjoella, Inarissa, Kittilässä ja Ruissalossa suunniteltuja koejärjestelyjä vapaapölytteisten pohjoisten koivuyksilöiden jälkeläisten kasvattamiseksi samoilla paikoilla (common garden). Uusien mittausten yhdistäminen vuosikymmeniä vanhoihin elinkiertomittauksiin, molekyylimenetelmät ja kvantitatiivisen genetiikan analyysit tuottavat uusia ennusteita ja tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista, ympäristöön sopeutumisen mekanismeista ja koivun evoluutiosta.

Julkaisut

Järjestä:

Does Glyphosate Affect the Human Microbiota? (2022)

Life
Puigbò Pere, Leino Lyydia I, Rainio Miia J, Saikkonen Kari, Saloniemi Irma, Helander Marjo
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))