Kari
Vienola
Ota yhteyttä
Linkit
Asiantuntijuusalueet
Biografia
Toimin tällä hetkellä akatemiatutkijana ja yliopisto-opettajana Turun yliopistossa Biolääketieteen laitoksella. Taustaltani olen fyysikko ja väitöskirjatutkimukseni tein vuosina 2011-2017 Rotterdamin silmätautiopin instituutissa ja Vrije Universiteit Amsterdamissa ja väittelin tammikuussa 2018. Tämän jälkeen olin ensin postdoc-tutkijana Pittsburghin yliopistossa 2017-2019, jonka jälkeen siirryin toiseen postdoc-pestiin Kalifornian yliopistoon 2019-2022. Vuonna 2022 palasin takaisin Turun yliopistoon, jossa aloitin yliopisto-opettajana ja 2023 akatemiatutkijana.
Opetus
Olen ollut aktiivisesti opetuksessa mukana vuodesta 2022 lähtien, jolloin saavuin takaisin Suomeen. Suurin osa opetuksestani tapahtuu Turun yliopiston kansainvälisessä Biomedical Imaging -maisteriohjelmassa (fluoresenssi bioanalyyttisessä tutkimuksessa, lääketieteellisen kuvantamisen perusteet, biolääketieteen projektityöt), mutta osa opetuksesta kuten säteilysuojelu tapahtuu (hammas-)lääkätieteen opiskelijoille.
Osallistun myös aktiivisesti Biomedical Imaging -maisteriohjelman opetussuunnittelman tekoon, toteutukseen ja pedagogiseen kehittämiseen, ja tätä tukemaan olen opiskellut pedagogisia opintoja (25 op, Turun yliopisto). Tämän lisäksi toimin kv-maisteriohjelmien ohjaustoiminnan kehittämistyöryhmässä.
Tutkimus
Oma tutkimukseni keskittyy silmäkuvantamisen eri tekniikoiden kehittämiseen. Erityisesti olen kiinnostunut optoretinografiasta ja siitä, miten silmän näköreseptorisolut reagoivat kontrolloituihin valoärsykkeisiin. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uusia keinoja mitata objektiivisesti verkkokalvon toiminnallisuutta ja mahdollisesti löytää uusia diagnostisia menetelmiä tautien havaitsemiseen nykyistä aikaisemmin.
Optoretinografian lisäksi olen kiinnostunut silmän fiksaatioliikkeistä ja adaptiivisen optiikan kehittämisestä, fokuksena teknologian saaminen kaikkien ulottuville 3D-tulostuksen avulla.