Katve-Kaisa Kontturi profiilikuva
Katve-Kaisa
Kontturi
dosentti, Humanistinen tiedekunta
yliopistonlehtori, Median, musiikin ja taiteen tutkimus

Contact

Arcanuminkuja 1
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

nykytaide
metodologiat
taiteellinen tutkimus
osallistuva tutkimus
taide&teoria
uusmaterialismit
craftivismi

Biografia

Tällä hetkellä johdan Milla Tiaisen kanssa Koneen Säätiön rahoittamaa monitieteistä Taidetyö ja talouden uudet muodot-hanketta (2019–2024) ja toimin siinä vanhempana tutkijana. Olen työstä vapautettu yliopistonlehtorin tehtävistäni ja sijaisenani toimii Riikka Niemelä. 

Olen toiminut Turun yliopistossa tutkijana ja opettajana vuodesta 2002 lähtien, mutta 2013-2017 olin kansainvälisissä tutkimustehtävissä ensin SenseLabissa (Concordia University, Montreal, Kanada) ja sitten Australiassa Melbournen yliopiston Victorian College of the Arts -taidekoulussa, jossa ohjaan edelleen väitöskirjoja. Syksystä 2017 olen kuulunut  sukupuolentutkimuksen yliopistolehtori Taru Leppäsen johtamaan Localizing Feminist New Materialisms -projektiin (Suomen Akatemia 2017–2021), jonka puitteissa olen työskennellyt Sydneyn UNSW yliopiston CCAP: Contemporary Culture, Arts and Politics -tutkimusryhmässä ja muun muassa pitänyt kokeellisen Sukupuolten kirjot: keskusteleva käsityöpiiri -kurssin.

Opetus


aineopinnot: metodit, mediumitsyventävät opinnot: metodit, klassikot, gradu-seminaarijatko-opinnot: tutkijaseminaari

Tutkimus

Erikoisalojani ovat nykytaiteen tutkimus, osallistuva taiteentutkimus, taiteellinen tutkimus, taiteen ja teorian feminismit ja materialismit sekä teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen välimaastot ja tutkimusmetodologiat. Olen kehitellyt uusmaterialistista tutkimusta yli 15 vuoden ajan kansainvälisesti, julkaissut paljon siihen liittyen ja järjestänyt konferensseja ja muita tapahtumia sekä (kanssa)johtanut New Materialism embracing the creative arts -tutkimusryhmää osana New Materialism COST IS1307 (2014–2018) -hanketta. Viime vuosina olen ollut erityisen kiinnostunut käsityöaktivismeista, muotinäyttelyistä ja kuratoinnista. Vuodesta 2016 olen yhdessä australialaisen kuvataiteilija Kim Donaldsonin kanssa vetänyt Feminist Colour-IN -projektia, jossa toteutamme feministisiä väritysmateriaaleja ja tapahtumia. 

Johdan FT Milla Tiaisen kanssa Taidetyön uudet taloudet -nimistä nelivuotista tutkimusprojektia, joka sain Koneen Säätiön rahoituksen joulukuussa 2018.  Monitieteiseen tutkimusryhmäämme kuuluvat sosiologi Paul Jonker-Hoffrén, kulttuuripolitiikan lehtori Mikko Jakonen, kirjallisuustieteilijä, kriitikko Kaisa Kurikka, mediatutkija ja data-analyytikko Varpu Rantala ja äänitaiteilija, musiikkitieteilijä Taina Riikonen.

Monografiani Ways of Following: Art, Materiality, Collaboration (Open Humanities Press, 2018) hahmottaa uusmaterialistista, taidelähtöistä lähestymistapaa ja tarjoaa uusia tulokulmia taiteen materiaalisuuteen ja poliittisuuteen.

Julkaisut

Järjestä: