Tutkin tällä hetkellä metsän ja kuoleman suhdetta nyky- ja kansanrunoudessa. Metsä on usein elävästi läsnä kansanrunouden esityksissä. Metsältä pyydetään esimerkiksi riistaonnea tai turvaa, metsän haltijoita lepytellään tai metsälle puretaan henkilökohtaisia suruja ja huolia. Metsän yhteyteen liittyy lyyrisessä kansanrunoudessa monin tavoin myös kuoleman läheisyys, niin ihmisen kuin muiden lajien.

Metsä on perinteisesti ollut suomenkielisen runouden suuri muusa, joka on eri aikoina palvellut niin runoilijoiden esteettisten- kuin poliittistenkin tuntojen tulkkina. Ei siis ole ihme, että myös uudella vuosituhannella metsä on läsnä lukuisissa runoteoksissa. Runouden metsä muuttuu maailman mukana, mutta kuoleman läheisyys, implisiittinen tai konkreettinen, liittyy edelleen metsäkuviin monissa nykyrunoteoksissa. Tosin kuoleman merkitykset metsän yhteydessä ovat monin tavoin muuttuneet kansanrunouden esityksistä. Kansan- ja nykyrunouden limittäinen lukeminen muodostaa hedelmällisen lähtökohdan nykyrunouden metsäkuvien merkitysten tulkinnalle.