Olli
Löytty
Asiantuntijuusalueet
Biografia
Aloitin kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessorina Turun yliopistoissa vuonna 2024 ja professorina vuonna 2026. Sitä ennen olen työskennellyt lähinnä vapaana tutkijana erilaisissa tutkimushankkeissa, jotka ovat käsitelleet Suomen kirjallisuuden ja kulttuurien ylirajaisuutta, kirjallisuuden monikielisyyttä, sarjakuvia aktivismina ja empiiristä ekokritiikkiä. Ajatteluani tutkijana ovat muokanneet nuoruuden työkokemukseni kustannustoimittajana Vastapainossa ja 2020-luvun luottamustoimet Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Tutkimusten lisäksi olen kirjoittanut tietokirjallisuutta ja erityisesti esseitä, joiden teemat ovat yleensä liittyneet tutkimusaiheisiini. Viimeisin esseekirjani on nimeltään Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle (2021), jossa tunnustan rakkauttani kirjallisuuden ylirajaisuutta kohtaan ja kritisoin liian ahtaita tulkintamalleja.
Opetus
Vastuullani on luovan tietokirjoittamisen opetus ja kirjoittamisen tutkimukseen keskittyvä graduseminaari.
Tutkimus
Johdan Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta ”Suomalaisen esseen historia (2025–2027). Lisäksi tutkin ”äänikirjoittamista” ja kehittelen kirjoittamisen tutkimuksen teoriaa ja menetelmiä.