Pia Lindevall profiilikuva

Pia
Lindevall

kliininen opettaja, logopedia
FM, laillistettu puheterapeutti

Ota yhteyttä

+358 29 450 3104
+358 50 471 2378
Assistentinkatu 7
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

Varhainen vuorovaikutus
autismikirjo
kehitysvammaisuus
kielihäiriö liittyneenä autismikirjoon ja/tai kehitysvammaisuuteen
puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio (AAC)
haastava käyttäytyminen
kliiniset taidot

Biografia

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi 1991 ja saanut laillistetun puheterapeutin pätevyyden heti valmistuttuani. Vuosina 1991-2011 toimin itsenäisenä ammatinharjoittajana ensin läntisellä Uudellamaalla, sittemmin Salon seudulla. Asiakasryhmiäni olivat lähinnä lapset, joilla oli vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin laaja-alaisia ongelmia. Työotteeni oli yksilöllisen terapian lisäksi hyvin yhteisöllinen; pyrin aktiivisesti vaikuttamaan asiakkaitteni toimintakykyyn arjessa yhdessä asiakkaan lähiympäristön kanssa. 

Vuosina 2011-2017 toimin ruotsinkielisen erityishuoltopiirin Kårkulla samkommunin johtavana terapeuttina. Työkenttääni kuului  erityisesti kommunikoinnin, autismikirjon sekä haastavan käyttäytymisen asiantuntijuus, kehitys-, koulutus- ja ohjaustehtävät näiden osalta sekä puheterapeutin tehtävät tutkimus- ja kriisiosastoilla.

Syyskuusta 2017 lähtien olen toiminut logopedian yliopisto-opettajana ja vuodesta 2025 kliinisenä opettajana. Vuosina 2020-2024 toimin myös oppiainevastaavana.


Opetus

Opetan kehityksellisten häiriöiden perusteita sekä niiden arviointia ja kuntoutusta, puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia sekä puheterapeutin työssä tarvittavia ammatillisia taitoja.  Opiskelijoiden opinnäytetöiden sekä kliinisten asiakastyöjaksojen  ohjaaminen kuuluu myös työnkuvaani. Pidän opettamisesta, ja koen etuoikeudekseni saada olla mukana opiskelijan oppimisprosessissa. Minut on valittu ainejärjestö Indexin Vuoden luennoitsijaksi 2019, 2021, 2023 ja 2024.

Julkaisut

Järjestä: