
Piia
Björn
vararehtori, Turun yliopiston johto
PhD., docent
Vararehtori, (koulutus ja koulutusrakenteet); koulutuksen kehittäminen, kansainvälisyysasiat, koulutusvienti, alueellinen koulutusyhteistyö, yliopistopedagogiikka, laatutyö
Links
Asiantuntijuusalueet
Tutkimusteemat: matematiikan oppimisvaikeudet
kielelliset oppimisvaikeudet
interventiotutkimus ja oppimisen tuki
vertaileva koulutuspolittinen tutkimus (erityisesti tukivastemalli (RTI) Yhdysvalloissa ja suomessa
opettajien resilienssi ja työ.
Biografia
Olen tehnyt uraa yliopistoissa yli 20 vuotta. Olen työskennellyt Helsingin-, Jyväskylän-, Itä-Suomen-, ja nyt viimeisimpänä Turun yliopistossa. Oppiminen ja opetus ovat tieteellisen työni keskiössä erityispedagogiikan tieteenalalla ja siirtymä nykyiseen koulutusvararehtorin tehtävään Turun yliopistossa on vaivaton ja selkeä jatkumo uralla. Tämän lisäksi olen palvellut Fulbright-Suomi -säätiön hallituksessa vuodesta 2015. Vuodet 2017-2018 toimin hallituksen varapuheenjohtajana ja vuodet 2019-2020 olin hallituksen puheenjohtaja. Koulutuksen kansainväliset kysymykset ovat näin tuttuja. Tieteellisen työn lisäksi olen pitkään toiminut erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä.
Julkaisut
Opettajaksi opiskelevien erilaisia käsityksiä arviointitavoista (2023)
Kasvatus-lehti - Koulutuksen tutkimuslaitos
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Neuvottelevaa johtajuutta hahmottelemassa (2023)
Turun yliopiston blogi
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Assessment conceptions of Finnish pre-service teachers (2022)
European Journal of Teacher Education
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Opettajaksi opiskelevien käsityksiä oppimisen ja koulunkäynnin tuen arviointivastuun jakaantumisesta (2022)
e-Erika : Erityispedagogista tutkimusta ja koulutuksen arviointia
(Artikkeli ammattilehdessä tai kirjoitus ammatillisessa blogissa (D1))
Special education teachers’ views on their agency in teacher collaboration (2022)
European Journal of Special Needs Education
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Tukivastemallitehtävä opettajien täydennyskoulutusjaksolla (2022)
Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1))
Exploring pre-service special needs teachers’ assessment conceptions and assessment self-efficacy (2022)
European Journal of Special Needs Education
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Yliopistokoulutuksen arvojen on uudistuttava ajassa (2022)
Helsingin Sanomat
(Muu (O2))
Yliopistokoulutuksen korkea laatu rakentuu perinteistä ja uusista tuulista (2022)
Turun Sanomat
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Osaamisen vienti onnistumaan! Tähän luottavat vararehtorit Piia Björn ja Hannele Teir (2021)
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisyysblogi
(Muu (O2))