Saija Tanhuanpää profiilikuva
Saija
Tanhuanpää
avoin yliopisto ja jatkuva oppiminen
väitöskirjatutkija, opettajankoulutuslaitos (Rauma)
University Teacher

Ota yhteyttä

+358 29 450 3564
+358 50 524 3613
Seminaarinkatu 1
26100
Rauma

Asiantuntijuusalueet

Varhaiskasvatus
Erityisopetus
Osallisuus
Kannustava vuorovaikutus

Biografia

Valmistuttuani lastentarhanopettajaksi 1981 työskentelin vuoden lastentarhanopettajan tehtävässä ja kymmenen vuotta päiväkodin johtajana. Suoritettuani alle kouluikäisten ja esiasteen erityisopettajan tutkinnon Jyväskylän yliopistossa toimin 17 vuotta kiertävän/konsultoivan erityislastentarhanopettajan tehtävässä Raumalla, lukuunottamatta yhtä vuotta jolloin olin perustamassa Lapin kunnan ensimmäistä päiväkotia. Vuosien 2009 - 2011 aikana toimin valtakunnallisen Kaste-ohjelman projektisuunnittelijana neljän kunnan alueella kehittämässä alle 18 -vuotiaille lapsille psykososiaalisia palveluja. Toiminta tuotti tulosta Raumalla, jossa loimme yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa Rauman perhepalvelukeskuksen mallin, joka aloitti toimintansa 2014. Projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena oli osallisuuden lisääminen. Tämä herätti kiinnostukseni asiaan ja tein esiopetuksen osallisuuteen liittyvän tutkimussuunnitelmani Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikköön. Tehtäväni opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä keskittyvät varhaiserityiskasvatuksen kurssiin ja kannustavan vuorovaikutuksen edistämiseen. Toimin myös opetuutorina ja varhaiskasvatuksen aineryhmän sihteerinä, jossa vastuualuettani on laajennettu opetussuunnitelman valmistelutehtäviin. Olen toiminut UNAM (University of Namibia) -opettajayhteistyön koordinaattorina vuodesta 2017 syksystä alkaen. Monimetodinen monografiani lasten, opettajien ja vanhempien osallisuudesta esiopetuksen kontekstissa valmistuu vuoden 2018 aikana.

Opetus

Varhaiserityiskasvatus, Kannustava vuorovaikutus

Tutkimus

Lasten, opettajien ja vanhempien osallisuus esiopetuksen kontekstissa, Kannustava vuorovaikutus

Julkaisut

Järjestä:

Outdoor Learning in Early Childhood Education : A Narrative Review (2021)

Techne Series: Research in Sloyd Education and Craft Science A
Lindfors Eila, Rönkkö Marja-Leena, Kiviranta Leena, Yliverronen Virpi, Tanhuanpää Saija, Grönman Satu
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))