Mentori Janne Salakka

Mentori Janne Salakka osallistui keväällä 2025 Turun yliopiston maisterivaiheen opiskelijoiden mentorointiohjelmaan.

Paras tapa torjua henkistä laiskistumista on viettää aikaa nuorten kanssa

 

Janne Salakka, joka työskentelee Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkönä, osallistui Turun yliopiston mentorointiohjelmaan mentorina vuonna 2025. Hän korostaa, kuinka tärkeää oli rohkaista työelämään astuvia nuoria ja antaa takaisin yliopistoyhteisölle, joka oli hänelle merkityksellinen: ”Kun tilaisuus toimia mentorina esitti itsensä, ei käynyt mielessäkään, etten lähtisi mukaan. Yliopistoyhteisö on minulle monella tapaa rakas ja olen saanut siltä niin paljon, että mielelläni yritän antaa edes rahtusen takaisin. Jos voin omalla panoksellani vahvistaa nyt työelämään astuvien uskoa itseensä, sen todella haluan tehdä.” 


Ohjelmassa Salakka toimi mentorina ensimmäistä kertaa. Hän koki toteutuksen erinomaiseksi ja osallistujat, sekä aktorit että mentorit, sitoutuneiksi: "Täytyy sanoa, että oli kerrassaan hienoa jälleen huomata, kuinka fiksuja, skarppeja ja mukavia tyyppejä akatemiasta valmistuu. En hetkeäkään epäile, etteivätkö he löytäisi mieluisaa paikkaa myös työelämästä", hän painottaa. Kokemus toimi Salakalle myös muistutuksena siitä, miten tärkeää on tuoda yhteen eri sukupolvia ja kuinka nämä kohtaamiset antavat molemmille osapuolille jotain kehittävää. Erityisesti mentorien näkökulmasta Salakka toteaa: ”Paras tapa taistella kaikenlaista henkistä laiskistumista ja paremmintietämistä vastaan on viettää aikaa uusien sukupolvien edustajien kanssa.” 

Mentoroinnin hän kokee tärkeänä myös siksi, että sen avulla nuoremmille voi välittää aitoja kokemuksia työelämän onnistumisista ja haasteista. Salakka kannustaa tulevia mentoreita lähtemään mukaan avoimin mielin: "--olkaa lempeitä, olkaa rehellisiä. Työelämää ei tarvitse kaunistella, mutta ei sitä myöskään tarvitse demonisoida — huolet ja murheet löytyvät kultakin aktorilta omasta takaa. Uskon, että omien kokemuksiensa rehellinen avaaminen, hyvine ja huonoine anteineen, on paras tapa tukea työelämään astuvien kasvua ammattilaisiksi.” 

Aktorien osalta Salakka muistuttaa, että jokaisen polku on erilainen, eikä eteenpäin ole yhtä oikeaa reittiä: ”Mentorit tekevät parhaansa antaakseen jotain omista kokemuksistaan, mutta universaaleja totuuksia niistä ei voi johtaa,” hän pohtii. Epävarmoille aktoreille ja valmistumisen kynnyksellä oleville opiskelijoille hän kuitenkin lopuksi jakaa tärkeän huomion: ”--eräs Turun yliopiston varhaisempi alumni totesi aikanaan: ’Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.’ Tätä ajatusta olen pyrkinyt elämässäni falsifioimaan, mutta näyttääkin siltä, että siinä vain on vissi perä.”