Tutkimus kliinisen syöpätautiopin oppiaineessa

Tutkimustyömme on lisääntyvästi keskittynyt translationaaliseen syöpätutkimukseen yhdessä Läntisen syöpäkeskuksen, Auria biopankin, PET-keskuksen ja prekliinistä tutkimusta tekevien yliopiston laitosten kanssa. 

Tutkimuksissa hyödynnetään kaikkia nykyaikaisen molekyylilääketieteen tekniikoita ja niitä yhdistetään biopankista ja kliinisestä tietopalvelusta sekä muista rekistereistä saatavaan tietoon.

Tutkimustyö on monialaista ja ryhmissä on mukana onkologien lisäksi operatiivisten alojen, patologian, kuvantamisen, molekyylilääketieteen, informaatioteknologian, teollisuuden sekä koti- ja ulkomaisten yhteistyökumppanien asiantuntijoita. 

Aktiivisia tutkimusalueita ovat rintasyöpä, melanooma, suolistosyöpä, lymfoomat, pään ja kaulan alueen syövät, aivokasvaimet ja eturauhassyöpä. Kliiniset hoitotutkimukset ovat suuntautuneet uusien lääkeaineiden ja sädehoitotekniikoiden käyttöön useissa syövissä ja klinikalla on käynnissä tällä hetkellä yli 30 kliinistä hoitotutkimusta. Tutkimusta tehdään sekä tutkijalähtöisenä että teollisuuden kanssa tehtyjen yhteistyösopimusten turvin.

Kliinisen syöpätautiopin oppiaineen viimeisimpiä julkaisuja

Ei-melanoottisten ihosyöpien nykyhoito (2023)

Duodecim
Mattila Kalle, Riihilä Pilvi, Veräjänkorva Esko, Mäkelä Siru
(Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A2))

Atypical (non-V600E) BRAF mutations in metastatic colorectal cancer in population and real-world cohorts (2023)

International Journal of Cancer
Osterlund Emerik, Ristimäki Ari, Mäkinen Markus J, Kytölä Soili, Kononen Juha, Pfeiffer Per, Soveri Leena-Maija, Keinänen Mauri, Sorbye Halfdan, Nunes Luis, Salminen Tapio, Nieminen Lasse, Uutela Aki, Halonen Päivi, Ålgars Annika, Sundström Jari, Kallio Raija, Ristamäki Raija, Lamminmäki Annamarja, Stedt Hanna, Heervä Eetu, Kuopio Teijo, Sjöblom Tobias, Isoniemi Helena, Glimelius Bengt, Osterlund Pia
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Kliinisen syöpätautiopin väitöskirjoja