Tutkimus kliinisen syöpätautiopin oppiaineessa

Tutkimustyömme on lisääntyvästi keskittynyt translationaaliseen syöpätutkimukseen yhdessä Läntisen syöpäkeskuksen, Auria biopankin, PET-keskuksen ja prekliinistä tutkimusta tekevien yliopiston laitosten kanssa. 

Tutkimuksissa hyödynnetään kaikkia nykyaikaisen molekyylilääketieteen tekniikoita ja niitä yhdistetään biopankista ja kliinisestä tietopalvelusta sekä muista rekistereistä saatavaan tietoon.

Tutkimustyö on monialaista ja ryhmissä on mukana onkologien lisäksi operatiivisten alojen, patologian, kuvantamisen, molekyylilääketieteen, informaatioteknologian, teollisuuden sekä koti- ja ulkomaisten yhteistyökumppanien asiantuntijoita. 

Aktiivisia tutkimusalueita ovat rintasyöpä, melanooma, suolistosyöpä, lymfoomat, pään ja kaulan alueen syövät, aivokasvaimet ja eturauhassyöpä. Kliiniset hoitotutkimukset ovat suuntautuneet uusien lääkeaineiden ja sädehoitotekniikoiden käyttöön useissa syövissä ja klinikalla on käynnissä tällä hetkellä yli 30 kliinistä hoitotutkimusta. Tutkimusta tehdään sekä tutkijalähtöisenä että teollisuuden kanssa tehtyjen yhteistyösopimusten turvin.

Kliinisen syöpätautiopin oppiaineen viimeisimpiä julkaisuja

Survival Outcomes Associated With 3 Years vs 1 Year of Adjuvant Imatinib for Patients With High-Risk Gastrointestinal Stromal Tumors (2020)

JAMA Oncology
Heikki Joensuu, Mikael Eriksson, Kirsten Sundby Hall, Annette Reichardt, Barbara Hermes, Jochen Schütte, Silke Cameron, Peter Hohenberger, Philipp J. Jost, Salah-Eddin Al-Batran, Lars H. Lindner, Sebastian Bauer, Eva Wardelmann, Bengt Nilsson, Raija Kallio, Panu Jaakkola, Jouni Junnila, Thor Alvegård, Peter Reichardt
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Kliinisen syöpätautiopin väitöskirjoja