Tutkimus kliinisten neurotieteiden oppiaineessa

Neurologiset sairaudet ovat ikääntyvässä väestössä hyvin yleisiä ja etenkin aivoverenkierto- ja muistisairaudet ovat yhteiskunnalle jatkuvasti kasvava menoerä. Näiden ja muiden neurologisten sairauksien, kuten MS-taudin, Alzheimerin taudin ja Parkinsonin taudin hoitoa ja patofysiologiaa tutkitaan aktiivisesti oppiaineen alaisuudessa. Merkittäviä tutkimusprojekteja on meneillään myös aivovammoihin liittyen.

Kansainvälisesti ansioituneet tutkijat johtavat oppiaineen tutkimusprojekteja ja kliiniseen tutkimukseen osallistuvien ammatillisten osaajien laaja verkosto koostuu neuropsykologeista, puheterapeuteista ja fysioterapeuteista.

Turun yliopiston ja Tyksin yhteydessä toimiva PET-keskus luo hyvät mahdollisuudet neurologiseen tutkimukseen. Keskuksessa kuvataan aivojen metaboliaa ja toimintaa radioaktiivisten merkkiaineiden avulla.

Kliinisten neurotieteiden oppiaineen viimeaikaisia julkaisuja

Valproaattimyrkytyksen aiheuttama aivoturvotus (2014)

Duodecim
Lauri Hurri, Jussi Posti, Juha Matti Seppä, Esa Rauhala, Juha Puustinen
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

European Stroke Organisation (ESO) guidelines for the management of spontaneous intracerebral hemorrhage (2014)

International Journal of Stroke
Thorsten Steiner, Rustam Al-Shahi Salman, Ronnie Beer, Hanne Christensen, Charlotte Cordonnier, Laszlo Csiba, Michael Forsting, Sagi Harnof, Catharina J. M. Klijn, Derk Krieger, A. David Mendelow, Carlos Molina, Joan Montaner, Karsten Overgaard, Jesper Petersson, Risto O. Roine, Erich Schmutzhard, Karsten Schwerdtfeger, Christian Stapf, Turgut Tatlisumak, Brenda M. Thomas, Danilo Toni, Andreas Unterberg, Markus Wagner
(Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A2))

Neurologian väitöskirjoja