Tutkimus Sydäntutkimuskeskuksessa

Tutkimusprojektit

Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI)

Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimus on yksi maailman suurimmista tutkimuksista, ja siinä selvitetään sairauksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä yksilön koko elinkaaren aikana. LASERI-tutkimuksen päätavoitteena on tutkia lapsuuden elintapojen, biologisten ja psykologisten riskitekijöiden sekä perimän merkitystä sairastumisriskiin aikuisena. Nyt tutkimus laajenee LASERI – kolme sukupolvea tutkimukseksi, joka kattaa alkuperäisten tutkittavien lisäksi myös heidän vanhempansa ja lapsensa.

Vastuullinen johtaja: professori Olli Raitakari

Lue lisää tutkimuksesta

Varhaislapsuudessa alkanut sydän- ja verisuonitautisairastuvuuden ennaltaehkäisy (STRIP)

SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjekti (STRIP) on maailmassa ainutlaatuinen, sydänterveyden edistämiseen jo varhaislapsuudesta lähtien tähtäävä tutkimus. STRIP-tutkimus alkoi jo vuonna 1990, jolloin tutkimukseen tuli mukaan noin tuhat seitsemän kuukauden ikäistä lasta perheineen. Tutkimus on osoittanut, että vauvaiässä aloitetulla, toistetulla ravitsemus- ja muulla elämäntapaneuvonnalla voidaan vaikuttaa sydänterveyden riskitekijöihin, mm. ravinnon rasvan laatuun sekä veren kolesterolipitoisuuteen, verenpaineeseen ja insuliiniherkkyyteen. Sydänterveyden kannalta myönteisten tekijöiden kasautuminen on myös yleisempää neuvontaa saaneilla nuorilla.

Vastuullinen johtaja: professori Olli Raitakari

Lue lisää tutkimuksesta

 

Sydäntutkimuskeskuksen viimeaikaisia julkaisuja

Hostility and unemployment: A two-way relationship? (2013)

Journal of Vocational Behavior
Hakulinen C, Jokela M, Hintsanen M, Pulkki-Raback L, Elovainio M, Hintsa T, Hutri-Kahonen N, Viikari J, Raitakari OT, Keltikangas-Jarvinen L
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Genome-wide meta-analysis of observational studies shows common genetic variants associated with macronutrient intake (2013)

American Journal of Clinical Nutrition
Tanaka T, Ngwa JS, van Rooij FJA, Zillikens MC, Wojczynski MK, Frazier-Wood AC, Houston DK, Kanoni S, Lemaitre RN, Luan J, Mikkila V, Renstrom F, Sonestedt E, Zhao JH, Chu AY, Qi L, Chasman DI, Otto MCD, Dhurandhar EJ, Feitosa MF, Johansson I, Khaw KT, Lohman KK, Manichaikul A, McKeown NM, Mozaffarian D, Singleton A, Stirrups K, Viikari J, Ye Z, Bandinelli S, Barroso I, Deloukas P, Forouhi NG, Hofman A, Liu YM, Lyytikainen LP, North KE, Dimitriou M, Hallmans G, Kahonen M, Langenberg C, Ordovas JM, Uitterlinden AG, Hu FB, Kalafati IP, Raitakari O, Franco OH, Johnson A, Emilsson V, Schrack JA, Semba RD, Siscovick DS, Arnett DK, Borecki IB, Franks PW, Kritchevsky SB, Lehtimaki T, Loos RJF, Orho-Melander M, Rotter JI, Wareham NJ, Witteman JCM, Ferrucci L, Dedoussis G, Cupples LA, Nettleton JA
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))