Tutkimus Sydäntutkimuskeskuksessa

Tutkimusprojektit

Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI)

Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimus on yksi maailman suurimmista tutkimuksista, ja siinä selvitetään sairauksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä yksilön koko elinkaaren aikana. LASERI-tutkimuksen päätavoitteena on tutkia lapsuuden elintapojen, biologisten ja psykologisten riskitekijöiden sekä perimän merkitystä sairastumisriskiin aikuisena. Nyt tutkimus laajenee LASERI – kolme sukupolvea tutkimukseksi, joka kattaa alkuperäisten tutkittavien lisäksi myös heidän vanhempansa ja lapsensa.

Vastuullinen johtaja: professori Olli Raitakari

Lue lisää tutkimuksesta

Varhaislapsuudessa alkanut sydän- ja verisuonitautisairastuvuuden ennaltaehkäisy (STRIP)

SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjekti (STRIP) on maailmassa ainutlaatuinen, sydänterveyden edistämiseen jo varhaislapsuudesta lähtien tähtäävä tutkimus. STRIP-tutkimus alkoi jo vuonna 1990, jolloin tutkimukseen tuli mukaan noin tuhat seitsemän kuukauden ikäistä lasta perheineen. Tutkimus on osoittanut, että vauvaiässä aloitetulla, toistetulla ravitsemus- ja muulla elämäntapaneuvonnalla voidaan vaikuttaa sydänterveyden riskitekijöihin, mm. ravinnon rasvan laatuun sekä veren kolesterolipitoisuuteen, verenpaineeseen ja insuliiniherkkyyteen. Sydänterveyden kannalta myönteisten tekijöiden kasautuminen on myös yleisempää neuvontaa saaneilla nuorilla.

Vastuullinen johtaja: professori Olli Raitakari

Lue lisää tutkimuksesta

 

Sydäntutkimuskeskuksen viimeaikaisia julkaisuja

Childhood adiposity, adult adiposity, and cardiovascular risk factors (2011)

New England Journal of Medicine
Juonala M, Magnussen CG, Berenson GS, Venn A, Burns TL, Sabin MA, Srinivasan SR, Daniels SR, Davis PH, Chen W, Sun C, Cheung M, Viikari JSA, Dwyer T, Raitakari OT
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Genetic determinants of serum testosterone concentrations in men (2011)

PLoS Genetics
Claes Ohlsson, Henri Wallaschofski, Kathryn L Lunetta, Lisette Stolk, John R B Perry, Annemarie Koster, Ann-Kristin Petersen, Joel Eriksson, Terho Lehtimäki, Ilpo T Huhtaniemi, Geoffrey L Hammond, Marcello Maggio, Andrea D Coviello, Luigi Ferrucci, Margit Heier, Albert Hofman, Kate L Holliday, John-Olov Jansson, Mika Kähönen, David Karasik
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Metabolic Syndrome and Carotid Intima-Media Thickness in Young Adults: Roles of Apolipoprotein B, Apolipoprotein A-I, C-Reactive Protein, and Secretory Phospholipase A2. The Cardiovascular Risk in Young Finns Study (2010)

Arteriosclerosis, Thrombosis, and Vascular Biology
Mattsson N, Magnussen C G, Rönnemaa T, Mallat Z, Benessiano J, Jula A, Taittonen L, Kähönen M, Juonala M, Viikari J S A, Raitakari O T
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))