Daniela Alaattinoglu

Työntekijätarina: apulaisprofessori Daniela Alaattinoğlu

Turun yliopiston työntekijä haastateltavana. 

Kuka olet?

"Nimeni on Daniela Alaattinoğlu ja olen apulaisprofessori oikeustieteellisessä tiedekunnassa."

Miten päädyit työskentelemään Turun yliopistoon?

"Tulin Turun yliopistoon ensimmäisen kerran syksyllä 2019, kun olin juuri valmistunut tohtoriksi Firenzessä toimivasta Euroopan yliopisto-instituutista (EUI). Sitä ennen työskentelin ihmisoikeusjärjestössä Istanbulissa. Muutin Suomeen ja päädyin oikeustieteelliseen tiedekuntaan, sillä olin juuri aloittanut työskentelyn oikeusministeriön tilaamassa tutkimushankkeessa, joka liittyi seksuaalirikosten määritelmien uudistamiseen Suomen rikoslaissa. Näin siinä mahdollisuuden kehittää taitojani laadullisessa ja määrällisessä empiirisessä tutkimuksessa sekä olla osallisena yhteiskunnallisesti ja oikeudellisesti merkittävässä tutkimuksessa kotimaassani.

Vuonna 2022 tulin valituksi kilpailullisen vertaisarviointiprosessin kautta Tenure-track -professoriksi, ja aloitin työni tammikuussa 2023. Sitä edeltävinä vuosina (2020–2022) olin Islannin tutkimusrahaston tutkijatohtorina. Olen myös työskennellyt erilaisissa hankkeissa Turun yliopistossa ja opettanut ihmisoikeuksia ja oikeustiedettä käsitteleviä kursseja useissa korkeakouluissa, kuten Åbo Akademissa ja Pariisissa sijaitsevassa Sciences Po -yliopistossa. Tällä hetkellä johdan Mobile Futures: Monimuotoisuus, luottamus ja kaksisuuntainen kotoutuminen -tutkimuskonsortiota Turun yliopistossa."

Mitä tyypilliseen työpäivääsi kuuluu?

"Pidän akateemisen työn vaihtelevasta luonteesta ja erityisesti pidän työhöni kuuluvista erilaisista tehtävistä, joita ovat esimerkiksi haastattelujen tekeminen, eduskunnan keskustelujen ja valtioneuvoston raporttien tutkiminen, oikeuskäytäntöjen analysointi, opettaminen ja puhuminen erilaisissa tilaisuuksissa, tapaamiset sekä keskustelut oikeudellisista strategioista kansalaisjärjestöjen kanssa asioiden edistämiseksi, ajatteleminen ja kirjoittaminen, tekstien muokkaaminen, oikolukeminen, toisten tekstien lukemine ja kommentointi, tutkimushankkeiden suunnittelu, budjetointi, hakemusten tekeminen ja keskusteleminen ohjattavien kanssa."

Mikä inspiroi sinua työssäsi yliopistossa?

"Minulle on suuri etuoikeus saada tehdä työtä, jossa voin kehittää omaa ajatteluani ja kykyjäni näin monipuolisesti. Inspiroivinta on huomata, että työlläni on vaikutusta politiikan kehitykseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Nautin myös erityisesti akateemisen työn vuorovaikutteisuudesta, kuten keskusteluista innostuneiden ja loistavien opiskelijoiden kanssa."
 

Lempipaikkasi kampuksella?

"Kävelen mielelläni Turun yliopiston ja Åbo Akademin kampusalueella, erityisesti vanhempien ja Tuomiokirkkoa lähempänä sijaitsevien rakennusten keskellä. Mielestäni nämä kadut muodostavat yhden Turun kauneimmista alueista."

Miksi Turun yliopisto on mielestäsi hyvä paikka työskennellä?

"Työskentelen mielelläni Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, koska se on kasvava ja kansainvälistyvä paikka. Täällä myös yksittäinen tutkija voi mielestäni vaikuttaa asioihin, sillä täällä ollaan avoimia uusille ideoille eikä paikka ole liian suuri. Pidän kollegoistani ja kunnioitan heidän työtään suuresti. Koen myös, että oma työni saa tunnustusta ja sitä arvostetaan tiedekunnassa."

 

julkaistu: 26.4.2023