Voimakas - Elinvoimaa puutarhasektorin uudistumiseen ja kasvuun

Kuvaus: Voimakas- hankkeen tarkoituksena oli edistää suomalaisen puutarhatuotannon kilpailukykyä ja analysoida uusia mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan. Hankkeen toiminnan keskeiset lähtökohdat olivat laaja-alaisuus ja innovaatioiden havainnointi.

Voimakas oli kahden eri aloja edustavan tutkimuslaitoksen, Luonnonvarakeskuksen ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun, yhteinen hanke. Hankkeen tutkijat edustivat moninaista osaamista puutarhatuotannon eri sektoreilta sekä kauppatieteiden ja tulevaisuudentutkimuksen aloilta.
Tavoitteemme oli yhteiskunnallinen ja tutkimuksellinen monialaisuus. Pureuduimme yritysten liiketoimintaan eri näkökulmista ja pyrimme ymmärtämään toimialan, teknologian, kysynnän, ympäristön ja yhteiskunnan muutoksia. Käsitelimme näitä ilmiöitä ja tulevaisuuden menestystekijöitä eri foorumeilla pidetyissä puheenvuoroissa ja toimme lähes viikoittain niitä näkyville esimerkiksi hankkeen verkkosivuilla.

Aikataulu: 1/2015-6/2018

Tutkimuskumppanit: Luonnonvarakeskus (Luke)

Rahoitus: Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiö