Aalto-yliopiston tutkijalle vuoden 2013 parhaan kaupunkikirjoituksen palkinto

26.04.2013

VTM Aino Verkasalo on saanut vuoden 2013 parhaan kaupunkikirjoituksen palkinnon.

 

Turun yliopiston tiedote 26.4.2013

Aino Verkasalo palkittiin Turussa parhaillaan vietettävillä valtakunnallisilla kaupunkitutkimuksen päivillä. Verkasalo työskentelee tutkijana Aalto-yliopistossa, yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmässä.

Verkasalo sai tunnustuksen artikkelistaan Amatöörien elinympäristötaide lähiöissä. Kirjoitus on julkaistu Alue ja Ympäristö -lehdessä vuonna 2012.

Kaupunkikirjoituspalkinto myönnetään vuosittain kaupunkitutkimuspäivillä kotimaisella kielellä kirjoitetulle artikkelille, joka tuo uutta tietoa kaupunkitutkimuksen kentälle. Tänä vuonna kilpailuun osallistui seitsemän artikkelia viidestä tieteellisestä lehdestä.

Verkasalon kirjoitus kiinnittyi palkintoraadin mukaan aina ajankohtaiseen keskusteluun lähiöiden kehittämisestä. Erityisen tärkeää tekstissä oli se, että artikkelin oivalluksia voidaan konkreettisesti hyödyntää uusissa kehittämishankkeissa.

– Artikkeli osoittaa, että aluekehittäminen taiteen avulla voi olla monipuolista ja yhteiskunnallisesti merkittävää: taiteen avulla voidaan syventää lähiöiden identiteettiä ja asukkaiden juurtumista, sanoo palkintoraadin puheenjohtaja Mervi Ilmonen Aalto-yliopistosta.

Raati halusi palkinnolla myös kannustaa nuorta tutkijaa, joka jo uransa alussa pystyy hyvän artikkelin kirjoittamiseen.

Palkintoraati koostuu tieteellisten seurojen nimeämistä edustajista. Raadissa ovat Kaupunkitutkimuksen seuran edustajina Anna-Maria Åström Åbo Akademista ja Tanja Vahtikari Tampereen yliopistosta, Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran edustajina olivat Eeva-Kaisa Prokkola Oulun yliopistosta ja Maija Faehnle Helsingin yliopistosta sekä Yhdyskuntasuunnittelun seuran edustajina Maria Söderholm ja Mervi Ilmonen Aalto yliopistosta.

Verkasalon palkittu artikkeli on luettavissa: http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/wp/wp-content/uploads/2013/04/Artikkeli_Verkasalo.pdf

Turussa vietetään kymmenensiä valtakunnallisia kaupunkitutkimuksen päiviä 25.-26. huhtikuuta. Päiville osallistuu lähes 200 kaupunkitutkimuksen ammattilaista. Päivät järjestetään Turun yliopistossa.

Tämän vuoden kaupunkitutkimuksen päivien teema on arvostusten vaikutus kaupunkikehitykseen. Päivillä haastetaan pohtimaan niitä yhteiskunnallisia ja arvojen muutoksia, jotka ohjaavat kaupunkien kehitystä eri aikoina.
 
Päivät järjestää yhteistyössä kolme tieteellistä seuraa, joista vetovastuussa on tänä vuonna Yhdyskuntasuunnittelun seura ry.

Luotu 26.04.2013 | Muokattu 12.11.2020