Aasia – sivustakatsojasta aktiiviseksi toimijaksi?

07.08.2013

 

 

​Turun yliopiston tiedote 7.8.2013

Tervetuloa Turun yliopiston Aasian tutkimuksen tohtoriohjelman järjestämään symposiumiin ”Asia – from a Norm-Taker to a Norm-Maker?”.

Aika: 14.–15.8.2013
Paikka: Turun yliopiston päärakennus, luentosali 2, Yliopistonmäki

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat perinteisesti määritelleet kansainväliset normit ja toimintatavat koko maailmalle muun muassa kaupan, kansainvälisen oikeuden ja ympäristönsuojelun piirissä. Aasian maat ovat olleet tässä suhteessa sivustakatsojan asemassa ja yrittäneet mukauttaa länsimaisia malleja omiin olosuhteisiinsa. Viime vuosikymmeninä Aasia on kuitenkin nopeasti noussut maailman tärkeimmäksi alueeksi kaupan ja talouden saralla. Tämän kehityksen myötä Aasian maiden johtajia vaaditaan yhä useammin ottamaan aktiivisempi rooli globaalien normien luomisessa.

Turun yliopisto järjestää kansainvälisen symposiumin, jossa keskustellaan, miten Aasian maat ovat osallistuneet kansainvälisten normien kehittämiseen erityisesti talous-, ympäristö- ja turvallisuusnormien saralla. Onko Aasia siirtymässä sivustakatsojasta aktiiviseksi normien tekijäksi?

Pääpuheenvuorot esittävät professori Yongjin Zhang Bristolin yliopistosta, professori Signe Howell Oslon yliopistosta ja Associate Professor Yoneyuki Sugita Osakan yliopistosta. Lisäksi symposiumissa puhuvat professori Joseph Cheng (City University of Hong Kong), tutkija Aki Tonami (Nordic Institute of Asian Studies), tutkija Anu Lounela (Helsingin yliopisto), tutkija Mikael Mattlin (Ulkopoliittinen instituutti) ja dosentti Lauri Paltemaa (Turun yliopisto).

Tapahtuma juhlistaa yli kymmenen vuotta jatkunutta kansallista Aasian tutkimuksen tohtorikoulutusta.

Luotu 07.08.2013 | Muokattu 29.06.2021