Auria Biopankki kerää suostumuksia näytteiden tutkimukselliseen käyttöön

08.11.2016

Auria Biopankki lähestyy syksyn ja talven aikana kirjeitse henkilöitä, joilta on hoitotoimenpiteiden yhteydessä otettu kudosnäyte, joka on siirretty biopankin kokoelmiin. Näytteenantajilta kerätään biopankkilain mukainen kirjallinen suostumus näytteen tutkimukselliseen käyttöön.

​Turun yliopiston tiedote 8.11.2016

Auria Biopankki on Suomen ensimmäinen biopankki. Biopankin kokoelmassa on noin miljoona näytettä, joita käytetään lääketieteelliseen tutkimustyöhön, esimerkiksi syöpätutkimukseen. Tutkimuksen avulla kehitetään parempia hoitomuotoja ja edistetään terveyttä.

Nyt lähetettävät kirjeet on osoitettu henkilöille, joiden kudosnäyte ja siihen liittyvät tiedot on siirretty Tyksin patologian näytearkistosta biopankkiin syksyllä 2014. Siirrosta tiedotettiin laajasti jo vuonna 2014, ja ihmisillä oli mahdollisuus kieltää näytteensä siirto biopankkiin.

– Biopankkiin siirrettiin vain ne näytteet, jotka on otettu ennen syyskuuta 2013, jolloin biopankkilaki tuli voimaan. Nyt keräämme biopankkisuostumuksia, jotka antavat mahdollisuuden hyödyntää myös tulevaisuudessa otettavia näytteitä. Lisäksi annettu suostumus toimii tukena ja luottamuksenosoituksena biopankkitoimintaa ja lääketieteellistä tutkimusta kohtaan, Auria Biopankin johtaja Heli Salminen-Mankonen sanoo.

Ensimmäisessä vaiheessa kirje lähtee noin 10 000 henkilölle. Kun vastaanottajilta on saatu palautetta, lähetys laajennetaan koskemaan kaikkia, joilta on otettu biopankkiin siirretty näyte ennen biopankkilain voimaantuloa. Kirje sisältää Auria Biopankin tiedotteen sekä suostumus- ja kieltokaavakkeet. Salminen-Mankosen mukaan kirjeelle on selvä tarve, ja hän rohkaisee kaikkia täyttämään suostumuskaavakkeen.

– Vaikka näytteiden siirrosta uutisoitiin laajasti ilmoitusmenettelyn aikana, on todennäköistä, että kaikki eivät huomanneet uutisointia. Tämän vuoksi haluamme lähestyä ihmisiä henkilökohtaisella kirjeellä, jossa kerrotaan asiasta tarkemmin ja annetaan aidosti mahdollisuus tehdä biopankkisuostumus tai kielto, Salminen-Mankonen toteaa.

Auria Biopankin suostumuksen voi tehdä myös sähköisesti osoitteessa suostumus.fi, jolloin allekirjoitus tapahtuu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Lisätietoja

Heli Salminen-Mankonen, 040 71929445, hejsalm@utu.fi

Luotu 08.11.2016 | Muokattu 08.11.2016