Avoin luentosarja uuden vuosituhannen turvallisuushaasteista

19.01.2015

Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskus järjestää keväällä studia generalia -luentosarjan Puheenaiheena Pohjois-Amerikka, jossa kuullaan eri alojen asiantuntijoiden puheenvuoroja ajankohtaisista turvallisuuskysymyksistä.

 

​Turun yliopiston tiedote 19.1.2015

Luentosarja järjestetään 20. tammikuuta alkaen Pääkirjaston Studiossa (Linnankatu 2) tiistai-iltaisin klo 18.00–19.30. Tilaan mahtuu enintään 80 henkilöä ja paikat täytetään tulojärjestyksessä. Yleisö on tervetullut kuulemaan esityksiä.

Puheenaiheena Pohjois-Amerikka -luentojen aiheina ovat muun muassa kansainvälinen suurvaltapolitiikka, terrorismi ja Meksikon huumesodat. Sarjassa kuullaan useiden eri suomalaisten yliopistojen asiantuntijoita, joiden esitysten näkökulmat vaihtelevat politiikasta kulttuurin tutkimukseen.

– Vuoden 2001 syyskuun 9. terroristi-iskut Yhdysvalloissa ovat leimanneet uuden vuosituhannen turvallisuuskehitystä Pohjois-Amerikassa, millä on ollut maailmanlaajuisia seuraamuksia. Iskujen myötä sekä Yhdysvaltain, Kanadan että Meksikon politiikka, yhteiskunta, kulttuuri ja ihmisten arki ovat muuttuneet, John Morton -keskuksen johtaja, dosentti Benita Heiskanen kertoo.

Luotu 19.01.2015 | Muokattu 29.07.2021