Baltic TRAM -hanke hakee kohdeyrityksiä materiaalitutkimukseen

01.03.2017

Turun yliopistossa on käynnissä kansainvälinen Baltic TRAM -hanke, jossa kehitetään tutkimuslaitosten, tutkimusinfrastruktuurien sekä yritysten välistä yhteistyötä. Tavoitteena on lisätä tutkimuslaitosten palvelumyyntiä ja parantaa yritysten tuotekehitysosaamista ja investointimahdollisuuksia. Materiaalitutkimuksen mahdollisuuksia esitellään kevään 2017 aikana lukuisissa yrityksille suunnatuissa tilaisuuksissa.

​Turun yliopiston tiedote 1.3.2017

Baltic TRAM, Transnational Research Access in the Macroregion on Itämeren alueen INTERREG-ohjelman rahoittama hanke. Suomesta hankkeessa mukana ovat Turun yliopiston Brahea-keskus ja fysiikan ja tähtitieteen laitos sekä Kajaanissa toimiva alueellinen kehittämisorganisaatio Kainuun Etu Oy. Hankkeen tavoitteena on aktivoida yliopistojen ja yritysten välistä yhteistyötä ja vahvistaa tutkimusinfrastruktuurien hyödyntämistä myös pk-yritysten kehittämistoiminnassa.

Hanke on avannut yrityksille materiaalitutkimukseen keskittyvän tutkimusohjelmahaun. Mukaan valitut yritykset saavat korkeatasoisia materiaalitutkimuspalveluita laajasti Itämeren alueen tutkimuslaitoksista.

‒ Turun yliopiston yhteyshenkilöt auttavat yrityksiä määrittelemään tutkimustarpeen ja konseptin, tekemään varsinaisen hakemuksen sekä muutenkin auttavat yritystä koko prosessin ajan tarpeen mukaan. Yritykset siis asioivat tiiviisti Turun yliopiston asiantuntijoiden kanssa koko prosessin ajan, kertoo Baltic TRAM -hankkeen projektipäällikkö Sari Stenvall-Virtanen.

Haku on avoinna kaikille ja kaikkien alojen yrityksille ja pääsy mukaan tapahtuu erillisen hakumenettelyn kautta. Jos yrityksen hakemus hyväksytään mukaan ohjelmaan, materiaalitutkimuksen mittaukset tehdään jossain Baltic TRAM -hankkeessa mukana olevassa tutkimuslaitoksessa.

Hankkeen kautta tehtävät materiaalitutkimusmittaukset ovat yrityksille maksuttomia, mutta ne lasketaan osaksi yrityksen saamaa De minimis -tukea.
Hakuohjeet, tarkempi kuvaus tutkimusohjelmasta sekä tiedot infotilaisuuksista löytyvät hankkeen verkkosivuilta osoitteesta www.utu.fi/baltictram

Materiaalitutkimuspalvelujen mahdollisuudet esittelyssä Turussa 8.3.

Osana hanketta materiaalitutkimuspalvelujen mahdollisuuksista kerrotaan yrityksille kevään aikana eri toimialoille suunnatuissa tilaisuuksissa. Ensimmäinen infotilaisuus järjestetään Turun yliopiston Merenkulun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Studia Maritima: Laivamarkkinat ja Turun telakan tulevaisuuden näkymät -yleisöluennon yhteydessä 8.3.2017 Turussa. Tilaisuus järjestetään Forum Marinumin Ruuma-auditoriossa kello 16.00 alkaen. Tervetuloa!

Lisätietoja hausta ja hankkeesta:
projektipäällikkö Sari Stenvall-Virtanen, sari.stenvall@utu.fi, p. 040 501 3757
erikoistutkija Taina Laiho, taina.laiho@utu.fi, p. 050 554 3611

Luotu 01.03.2017 | Muokattu 01.03.2017