Future Campilla tehdään tulevaisuutta turkulaiskouluissa 20.5. ja 21.5.

19.05.2014

Valtakunnallinen Future Camp -kiertue tempaa nuoret arjen koulutyöstä pohtimaan tulevaisuuttaan. Turun tapahtumat järjestetään 20.5. Turun normaalikoulussa ja 21.5. Turun Lyseon lukiossa. Kiertueen päättää Kasavuoren koulun tapahtuma Kauniaisissa 26.5.

 

​Turun yliopiston tiedote 19.5.2014

Valtakunnallisen Future Camp -kiertueen tavoitteena on herättää nuoret ajattelemaan omaa tulevaisuuttaan positiivisesti sekä avata monenlaisia näkökulmia työelämään. Kiertueella on mukana yhdeksän oppilaitosta kuudella paikkakunnalla. Kiertue on jo käynyt Raisiossa, Tampereella, Riihimäellä, Oulussa ja Raumalla, vielä vuorossa ovat Turku ja Kauniainen. Mukaan pääsee myös osallistumalla verkkohaasteeseen.

Future Campin taustalla ovat valtakunnalliset KOUKKU – Koulutusvalinnat kuntoon - ja Get a Life -hankkeet, joita koordinoi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Hankkeissa on tuotettu pelejä ja muita työvälineitä tulevaisuusohjaukseen, joka on uusi suuntaus opinto- ja uraohjauksessa.

Future Camp vie uudenlaisen tulevaisuusajattelun oppilaitoksiin kaksituntisen tapahtuman muodossa. Osallistujina ovat peruskoulun kahdeksannet luokat sekä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat. Koulun liikuntasaleihin sijoittuvassa tapahtumassa leirihenkinen tilasuunnittelu ja äänimaailma vievät opiskelijat hetkeksi pois kouluarjesta. Toiminnallisilla rasteilla nuoret pääsevät muun muassa suunnittelemaan ja kuvaamaan tulevaisuuden uutiskuvia sekä pohtimaan tulevaisuuskäsityksiään leiriteltassa. Maaliskuussa pilottitapahtumaan osallistuneet Raision lukiolaiset opettajineen antoivat kiitosta uudenlaisesta tapahtumasta ja hyvästä rauhallisesta tunnelmasta, joka antoi virikkeitä tulevaisuuden pohdintaan.

Future Camp on pääosin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamien projektien suurin yksittäinen markkinointiponnistus.

‒ Haluamme synnyttää oppilaitoksiin tulevaisuusajattelun tradition, jotta tärkeä asia jää elämään vielä projektien päätyttyäkin. Kevään kiertueen pohjalta luodaankin tapahtumakonsepti, jonka avulla tulevaisuustapahtuma voidaan jatkossa toteuttaa oppilaitoksissa niiden omin voimin ja välinein, järjestäjät kertovat.

Lisätietoja:

Future Camp: www.facebook.com/futurecamp.fi
Hankkeet ja työkalut: www.koukkuun.fi, www.getalife.fi

 

Luotu 19.05.2014 | Muokattu 20.07.2021