Hot Potato -projekti etsii pk-yrityksiä mukaan tekemään digiloikkaa

07.03.2017

Turun yliopiston kauppakorkeakoulu on mukana Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa, Euroopan unionin sosiaalirahaston rahoittamassa Hot Potato -projektissa, jonka tavoitteena on tuottaa digiloikka suomalaisille yrityksille. Projektiin etsitään nyt mukaan koko Suomen alueelta digitalisoinnista sekä työprosessien ja -hyvinvoinnin kehittämisestä innostuneita pk-yrityksiä. Hanke kestää vuoden 2018 loppuun saakka.

​Turun yliopiston tiedote 7.3.2017

Projektiin otetaan mukaan yrityksiä, joiden kanssa kokeillaan digitaalisen työympäristön kehittämistä. Yritysten kanssa kartoitetaan kehitystarve ja parannetaan palveluja, tuottavuutta, kilpailukykyä ja työhyvinvointia. Vipuvarsina tavoitteiden saavuttamiseksi projektissa käytetään digitalisaatiota, tiedolla johtamista ja pelillistämistä.

‒ Projektiin osallistuvalle pk-yritykselle tehdään oma asiakaskohtainen alkukartoitus, jonka perusteella valitaan, mitä vipuvarsia kehitysprojektissa käytetään. Yritys saa oman räätälöidyn kehitysprojektin toimenpiteet osaksi omaa arkea. Lopputuloksena pk-yritys saa eväät hyvinvoivaan ja tuottavaan työyhteisöön, kertoo projektitutkija Heli Niemi.

Yrityskohtaiset toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi palvelujen tai palveluarkkitehtuurin kehittämiseen, toiminnan kehittämiseen kohdeyrityksen ja sen loppuasiakkaan kanssa tai tuottavuuden kehittämiseen palvelutarpeita ennakoimalla.

‒ On mahdollista tuottaa myös kohdeyritykselle ketteriä, kokeilukulttuurin perustuvia ratkaisuja. Näitä voivat olla arjessa käytettävät järjestelmät ja laitteistot, yrityksen henkilöstön sisäiset suhteet tai resurssien kohdentaminen yrityksen tarpeiden mukaisesti. Hot Potatossa yrityksen johtamista parannetaan osallistamalla työntekijät ja johto yhdessä kehittämään digitalisaatiota ja siten parantamaan työn sujuvuutta. Yrityksen sisäiset prosessit, toiminnat ja käytännöt halutaan tehdä henkilökunnalle läpinäkyviksi, Niemi kertoo.

Hot Potato -projektiin etsitään mukaan koko Suomen alueelta kokeilunhaluisia ja työhyvinvoinnista kiinnostuneita pk-yrityksiä.

Lisätietoja:

projektitutkija Heli Niemi, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, helham@utu.fi, p. 050 482 0707

projektipäällikkö Marika Säisä, Turun ammattikorkeakoulu, marika.saisa@turkuamk.fi, p. 044 9072 080

Hot Potato -projektin verkkosivut

Luotu 07.03.2017 | Muokattu 07.03.2017