Hyvä fyysinen kunto voi vähentää maksan rasvoittumisen riskiä

25.04.2017

Tuoreen, kansainvälisesti julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan fyysinen kunto on käänteisesti yhteydessä rasvamaksan riskiin. Turun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että henkilön painosta riippumatta kohtuullisen kunnon saavuttaminen voi suojella rasvamaksalta.

​Turun yliopiston tiedote 25.4.2017

Valtakunnallisessa Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät -tutkimuksessa (LASERI) tutkittiin 463 suomalaisen fyysinen kunto polkupyöräergometrialla sekä maksan rasvoittumista ultraäänellä. Tutkittavat olivat iältään 30–47-vuotiaita.

– Tutkimuksen perusteella saatiin selville, että fyysinen kunto on käänteisesti yhteydessä rasvamaksan riskiin – riippumatta fyysisestä aktiivisuudesta, tupakoinnista, alkoholin käytöstä, seerumin rasva-arvoista, insuliinista, verensokerista tai C-reaktiivisesta proteiinista. Mikä tärkeää, sama yhteys nähdään myös ylipainoisilla, tutkija Kristiina Pälve Turun yliopiston sydäntutkimuskeskuksesta kertoo.

Tutkimustuloksella on tärkeä kansanterveydellinen merkitys: riippumatta painosta kohtuullisen kunnon saavuttaminen voi suojella rasvamaksalta. Rasvamaksa on merkittävä ja kasvava uhka kansanterveydelle. Se on yhteydessä useisiin aineenvaihdunnallisiin häiriöihin, lisääntyneeseen sydän- ja verisuonitautiriskiin sekä tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Tutkimusartikkeli julkaistiin huhtikuussa Medicine & Science in Sports & Exercise -tiedelehdessä:

Pälve KS, Pahkala K, Suomela E, Aatola H, Hulkkonen J, Juonala M, Lehtimäki T, Rönnemaa T, Viikari JS, Kähönen M, Hutri-Kähönen N, Telama R, Tammelin T, Raitakari OT.: Cardiorespiratory Fitness and Risk of Fatty Liver. The Young Finns Study. Medicine & Science in Sports & Exercise. 2017 Apr 11. doi: 10.1249/MSS.0000000000001288. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28398943  

Lisätietoja:
LL Kristiina Pälve, Turun yliopiston sydäntutkimuskeskus
p. 02 333 7220, krsoma@utu.fi

LASERI-tutkimuksen kotisivu http://youngfinnsstudy.utu.fi/index.html   

Luotu 25.04.2017 | Muokattu 25.04.2017