Japani-päivä tuo esille mahdollisuudet oppia japanin kieltä ja kulttuuria Turussa

20.03.2018

Japanin kielestä ja kulttuurista kiinnostuneilla on Turussa hyvät mahdollisuudet opiskella aihepiiriä. Tämä tuodaan esille ensimmäistä kertaa eri toimijoiden yhdessä järjestämässä Japani-päivässä 23. maaliskuuta työväenopistolla. Turun yliopistolla järjestetään seuraavana päivänä Japanin kielen puhetilaisuus.

​Turun yliopiston tiedote 20.3.2018

Turun oppilaitoksissa on mahdollista opiskella japanin kieltä kaikilla oppiasteilla peruskoulusta yliopistoon. Japanin yhteiskuntaan ja kulttuuriin voi perehtyä harrastuksena tai osana opintoja. Näitä mahdollisuuksia esitellään nyt ensimmäistä kertaa kaikkien toimijoiden yhteisessä Japani-päivässä.

Japani-päivä järjestetään Turun suomenkielisen työväenopistossa 23.3. kello 11–17. Päälavalla esitellään muun muassa japanin kielen opiskelumahdollisuuksia, vaihto-opintoja, budolajeja ja teetaidetta. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua työpajoihin ja keskusteluryhmiin, aiheina mm. kalligrafia, paperitaide ja japanilainen populaarikulttuuri. Tapahtuman aikana voi seurata teetaide-esitystä ja tutustua kimononäyttelyyn. Tarjolla on myös maistiaisia japanilaistyylisistä herkuista.

Tapahtuman aikana infopisteissä toimintaansa esittelee parikymmentä organisaatiota.

Työväenopistolla esitetään kello 18 Helsinki CineAasia -festivaalin kanssa Shûichi Okitan elokuva The Mohican Comes Home.

Turun yliopistolla järjestetään seuraavana päivänä, lauantaina 24.3. kello 13–16 Publicumissa (Assistentinkatu 7) japanin kielen puhetilaisuus järjestetään 32. kerran. Tapahtuman tavoitteena on kannustaa opiskelijoita japanin opinnoissaan.  Osallistujat esittävät lyhyen puheenvuoron vapaavalintaisesta aiheesta, ja voittaja palkitaan matkalla Japaniin.

Puhetilaisuuden järjestävät Japanin kielen ja kulttuurin opettajien yhdistys ry. ja Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus.

Kaikkiin tilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy.

Tapahtumat järjestävät yhteistyössä Turun kaupungin sivistystoimi, Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus CEAS, Turun ammattikorkeakoulu, Turun ammatti-instituutti, Opetushallituksen rahoittama kansallinen kansainvälisyyshanke Ippo – Japania peruskoulussa ja lukiossa, Japanin kielen ja kulttuurin opettajien yhdistys JOY ry., Japanin suurlähetystö sekä järjestöjä ja yhdistyksiä.

Median toivotamme tervetulleeksi tapaamaan järjestäjiä Turun suomenkielisen työväenopiston luentosaliin (katutaso, sisäänkäynti kahvilan vierestä) 23.3. kello 10.30

Lisätietoja: yliopisto-opettaja Annamari Konttinen, Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus, ankont@utu.fi.

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 20.03.2018 | Muokattu 20.03.2018