Kansalaisaloitteet voivat vahvistaa poliittista luottamusta – menestys ja käsittelytapa eduskunnassa vaikuttavat

31.08.2015

Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kansalaisaloitteen oikeudenmukainen kohtelu eduskunnassa vaikuttaa poliittiseen luottamukseen enemmän kuin aloitteen hyväksyminen tai hylkääminen. Kansalaisaloitteen hylkääminen lisäsi aloitteen kannattajien epäluottamusta päättäjiä kohtaan. Tältä eivät säästyneet edes sellaiset päättäjät, joilla ei ollut mitään tekemistä päätöksen kanssa, kuten tasavallan presidentti. Kaiken kaikkiaan kansalaisaloitteilla näyttäisi kuitenkin olevan potentiaalia vahvistaa poliittista luottamusta.

 

​Turun yliopiston tiedote 31.8.2015

Tutkimuksessa tarkasteltiin turkistarhausta vastustaneen kansalaisaloitteen vaikutusta sitä tukeneiden kansalaisten poliittiseen luottamukseen. Tutkimus on osa Turun yliopiston Kansanvallan uudet muodot -hanketta.

– Niillä, jotka pitivät aloitteen käsittelyä oikeudenmukaisena, poliittinen luottamus vahvistui hylkäävästä päätöksestä huolimatta. Enemmistö vastaajista koki yhä eduskunnan päätöksen jälkeenkin, että kansalaisaloiteinstituutio parantaa suomalaista demokratiaa, tutkijat toteavat.

– Eduskunnan kannattaisi panostaa jatkossa vieläkin enemmän kansalaisaloitteiden käsittelyn läpinäkyvyyteen ja julkisuuteen, koska näiden tekeminen läpinäkyväksi on vaikeampaa kuin pelkän päätöksen kommunikointi. On tärkeää, että jokaista aloitetta harkitaan perusteellisesti. Muuten kansalaisaloitteilla on vaara kääntyä tässä suhteessa tarkoitustaan vastaan, tutkijat päättelevät.

Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa Policy and Internet -lehdessä, ja se perustuu kansalaisaloitteen tukijoille ennen aloitteen eduskuntakäsittelyä tehtyyn kyselyyn, joka toistettiin aloitteen käsittelyn jälkeen. Kyselyn otos koostui Avoin Ministeriö -joukkoistamisportaalin käyttäjistä.

Kansanvallan uudet muodot Suomessa on Valtioneuvoston kanslian rahoittama Turun yliopiston tutkimushanke, jossa tutkitaan uusia demokratian muotoja ja niiden vaikutuksia paikallisella ja kansallisella tasolla. Hanke järjestää sen aiheita käsittelevän yleisökonferenssin syksyllä 2016.

Christensen, Henrik Serup, Karjalainen, Maija, and Nurminen, Laura. 2015. “Does Crowdsourcing Legislation Increase Political Legitimacy? The Case of Avoin Ministeriö in Finland”, Policy and Internet, volume 7, issue 1, pp. 25-45. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/poi3.80/full

 

Lisätietoa hankkeen tavoitteista, tekijöistä ja etenemisestä:

Twitter: @KansanvaltaVol2 https://twitter.com/KansanvaltaVol2
Luotu 31.08.2015 | Muokattu 05.08.2021