Kasviproteiinit arkikäyttöön

25.03.2014

Varsinaissuomalaiset kaupat ja ammattikeittiöt toivovat valikoimiinsa ravitsemuksellisesti korkealaatuisia ja ekologisesti tuotettuja kasvistuotteita, joiden raaka-aineet ja jalostus edustavat paikallista osaamista ja työpanosta. Tämä käy ilmi Turun yliopiston koordinoiman kasviproteiiniketjunhallinta-hankkeen taustaselvityksistä.

 

​Turun yliopisto järjestää 27.3. Turussa kokoushotelli Linnasmäessä iltapäiväseminaarin, jossa teemana ovat kotimaiset kasviproteiinit ja niiden hyödyntäminen.

Ensimmäisen puheenvuoron käyttää Margit Kojo, joka kertoo kasviproteiinien käyttömahdollisuuksista. Hän on toiminut konsultoivana keittiöpäällikkönä, pyörittänyt omaa kasvisravintolaa Helsingissä ja toimii tällä hetkellä ravitsemusalan kehittäjänä. Toisen puheenvuoron käyttää Tarja Ollila Nofu Oy:stä, joka kehittää ja tuottaa suomalaisista raaka-aineista kasvisruokaratkaisuja ammattikeittiöille.

Seminaarin lopuksi kuulemme paikallisten yrityksen näkemyksiä kotimaisten kasviproteiinien hyödyntämisestä sekä kasviproteiiniketjun nykytilaselvityksestä. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus keskustella hankkeen vetäjien kanssa ajankohtaista hankkeen teemaan liittyvistä asioista.

Tilaisuus on maksuton.

Luotu 25.03.2014 | Muokattu 19.07.2021