Kaupan alan tietotekniset taidot vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeita

02.06.2015

Digitalisoinnin synnyttämää kaupan alan murrosta pyritään helpottamaan Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSEn uudella hankkeella. Tavoitteena on lisätä kaupan alan ammattilaisten ICT-taitoja niin, että he löytävät uuden työtehtävän joko kaupan alalta tai muualta.

 

​Turun yliopiston tiedote 2.6.2015

Kaupan ala on murroksessa ja vahvasti sähköistymässä, työntekijät tarvitsevat taitojen päivittämistä jatkuvasti muuttuvissa tehtävissä, paitsi siirtyessään tehtävästä tai yrityksestä toiseen, myös alan vaihtuessa kokonaan.

– Kaupan ala automatisoi logistiikkakeskuksiaan, kauppoihin tulee itsepalvelukassoja, tilausjärjestelmät digitalisoidaan ja niin edelleen. Tämän seurauksena perinteisistä tehtävistä vapautuvat henkilöt joutuvat hakeutumaan uusiin työtehtäviin. Hankkeen tavoitteena on nimenomaan edistää uudelleen työllistymistä, projektikoordinaattori Marjut Muhonen sanoo.

Hanke nojaa RUSEn jo aiemmin kehittämään, tietoteknisiä taitoja mittaavaan ICT-taitotestiin, jonka kehittämisestä on pääosin vastannut suunnittelija Meri-Tuulia Kaarakainen. Nyt testistä räätälöidään oma versio kaupan alan tarpeisiin. Kaupan liitto auttaa määrittelemään kaupan alan ammattilaisen tulevaisuudessa tarvitsemat ICT-taidot.

Testin lähtötasomittauksella tunnistetaan täydennyskoulutusta tarvitsevat työntekijät, ja puutteellisiksi havaittuja taitoja parannetaan hankekumppanien yhteistyönä kehitettävien täydennyskoulutusmoduulien avulla. Lopputestillä varmistetaan koulutuksen vaikutus osaamisen kehittymiseen.

– Palvelualoilla odotetaan digitaalisten palvelujen tuovan uutta kasvua. RUSEn koordinoima hanke pyrkii osaltaan vastaamaan kaupan alan tietoteknisen osaamisen kehittämistarpeisiin, hankkeen johtaja, professori Osmo Kivinen sanoo.

Euroopan sosiaalirahasto rahoittaa RUSEn kaksivuotista ”Työelämän ICT-taidot kaupan alalla” hanketta. Kumppaneita hankkeessa ovat Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Työväen sivistysliitto TSL, Kaupan liitto puolestaan kuuluu ohjausryhmään.

RUSEn toinen, niin ikään vuonna 2015 käynnistyvä, Euroopan sosiaalirahaston rahoittama #ICTknowhow -hanke nojaa samaiseen ICT-taitotestiin ja testauksista saatuihin tutkimustuloksiin 12–22-vuotiaiden nuorten puutteellisista tietoyhteiskuntavalmiuksista. Hankkeen kohteena ovat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden jatko-opinto- ja työelämävalmiuksia kehitetään käytännönläheisten interventioiden avulla etenkin pajamaisen nuorisotyön ja ammatillisiin opintoihin ohjaavan ja valmistavan VALMA-koulutuksen kautta.

Näiden kaksivuotisten hankkeiden yhteenlaskettu rahoitus on puoli miljoonaa euroa.

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 02.06.2015 | Muokattu 03.08.2021