Käytöstä poistetuissa Artikassa ja Tornissa mikrobivaurioita

12.05.2014

Rauman seminaarimäen käytöstä poistetuissa Artika ja Torni-rakennuksissa on mikrobivaurioita. Rakennukset omistaa Suomen yliopistokiinteistöt. Niitä on käyttänyt Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos viime vuoden kevääseen, jolloin rakennuksista luovuttiin sisäilmaongelmaepäilyjen vuoksi.

 

​Turun yliopiston tiedote 12.5.2014
 
Sisäilmatutkimukset tehneen Sirate Oy:n johtavan asiantuntijan Timo Murtoniemen mukaan sisäilmaa heikentäviä mikrobivaurioita löytyi sekä Torni- että Artika-rakennuksista.
 
– Tornin osalta ei löytynyt yhtä selkää yksittäistä tekijää, mikä olisi selittänyt sisäilmaongelman. Sen sijaan ympäri taloa löytyi yksittäisiä mikrobivaurioita. Artikassa oli samantyyppinen ongelma, löysimme kellarin seinän pinnasta sekä välipohjista mikrobikasvustoja, Murtoniemi kertoo.
 
– Löysimme Tornin kellarin ulkoseinästä mikrobivaurioita, mutta varsinaista kosteusvauriota ei löytynyt. Mikrobivaurioita löytyi myös kahden ylimmän kerroksen linoleummatoista sekä ullakkotiloista, hän jatkaa.
 
Murtoniemen mukaan ullakkotilojen mikrobivaurion vaikutusta pahensi se, että merkkisavututkimuksen perusteella ullakolta kulki sisäilmaa sekä porraskäytävään että aulaan. Ongelmallinen oli myös liikuntasalin alla kulkeva putkitunneli, josta ei rakennusmääräysten mukaan saa kulkea ilmaa sisätiloihin, mutta näin tapahtui.
 
Huonetilojen pinnoilta ei löytynyt asbestia eikä vaarallisia PAH-yhdisteitä.

 

Yliopisto luopui tiloista keväällä

Rauman opettajankoulutuslaitoksen yliopistonlehtorin Lauri Kemppisen mukaan tutkijat ja opiskelijat ovat epäilleet sisäilman laatua useamman vuoden ajan. Rakennuksen edellisen omistajan aikana ongelmaksi epäiltiin korkeita hiilidioksidipitoisuuksia.
 
Tilanne kärjistyi viime vuonna yhä useamman valitettua oireista, jonka jälkeen opettajankoulutuslaitoksen väki päätti keskittää toiminnot päärakennukseen sekä Teknika- ja kirjastorakennuksiin.

Sisäilma-asiantuntija Murtoniemi kertoo, että sisäilman kannalta jokin tietty mikrobi ei ole muita ongelmallisempi vaan niitä arvioidaan sekä mikrobilajiston että määrän mukaan.

Tiloissa työskentelyn aikana oireista kertoi useampia opettajia, tutkijoita ja opiskelijoita. Ennen tiloista luopumista oireita saaneille etsittiin korvaavia työtiloja.

Lääkärikeskus Minervassa työskentelevä, yliopistolaisten hoidosta vastaavan työterveyslääkäri Marja Salinin mukaan tiloissa aiemmin työskennelleiden, jotka eivät ole saaneet oireita, ei tarvitse pelätä terveytensä puolesta.

– Mikäli ei ole tiloissa työskennellessään saanut oireita, voi olla huoletta. Mikrobit eivät jää muhimaan elimistöön, Salin sanoo.
 

Luotu 12.05.2014 | Muokattu 20.07.2021