Kemian keväässä tutustutaan opiskelijoiden tutkimuksiin 21.–23.4.

17.04.2015

Kolmipäiväisessä Kemian kevät -tapahtumassa opiskelijat kertovat esimerkiksi aurinkokennojen valmistuksessa käytettävistä menetelmistä, kasvien puolustusyhdisteistä ja lääkkeiden kehityksestä.

 

Turun yliopiston tiedote 17.4.2015

Paikka: Turun yliopisto, (Arcanum, Arcanuminkuja 4)
Aika: 21.4.2015 klo 13:30 – 23.4.2015 16:00

Tapahtuman aloituspäivänä tiistaina kävijälle muodostuu kokonaiskuva kemian uusimmista tutkimustuloksista, kun maisteriopiskelijat kertovat töidensä merkittävimmistä havainnoista. Keskiviikkona ja torstaina puolestaan syvennytään tutkimusten sisältöihin tarkemmin.

Tiistai 21.4. klo 13.30

Päivän aluksi kuullaan tiiviit esitelmät luonnonyhdistekemian, bio-orgaanisen kemian ja materiaalikemian opiskelijoilta. Töiden esittelyä jatketaan posterisessiossa, jossa opiskelijoilta voi tiedustella lisää heidän tutkimustuloksistaan.  Posterisessiossa kävijä pääsee tutustumaan myös kemian alan väitöskirjatutkimuksiin. Päivän päättää Varsinais-Suomen alueen opinto-ohjaajille suunnattu infotilaisuus.

Keskiviikko 22.4. klo 9.00

Keskiviikon teemana on luonnonyhdisteiden kemia. Tällöin tutustutaan muun muassa kasvien valmistamiin erilaisiin puolustusyhdisteisiin ja niiden kemialliseen analytiikkaan. Kävijä kuulee, miten näillä yhdisteillä voidaan esimerkiksi kasvattaa rehujen ympäristöystävällisyyttä. Lopuksi opiskelijat esittelevät tutkimustuloksiaan toisessa posterisessiossa.

Torstai 24.4. klo 9.00

Torstaina tutustutaan bio-orgaaniseen kemiaan ja materiaalikemiaan. Tällöin kävijät kuulevat muun muassa uusien antiviraalisten lääkkeiden kehitystyöstä sekä aurinkokennojen ja sensorien valmistuksessa tarvittavien menetelmien kehityksestä. Parhaat opiskelijat palkitaan laitoksen yhteisessä iltajuhlassa.

Luotu 17.04.2015 | Muokattu 02.08.2021