Kemian uusinta tutkimusta esillä Kemian kevät -symposiumissa

20.04.2017

Kolmipäiväisessä Kemian kevät ’17 -symposiumissa opiskelijat kertovat esimerkiksi punaviinistä löytyvistä yhdisteistä, uusista menetelmistä lääkeaineiden kehitykseen ja kolmannen sukupolven aurinkokennoista.

​Turun yliopiston tiedote 20.4.2017

Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Kaikille avoimeen tapahtumaan on vapaa pääsy.
Aika: 25.–27.4.2017
Paikka: Turun yliopiston kemian laitos (Arcanum, Vatselankatu 2, Turku)

Kemian kevät ’17 -symposiumi antaa kattavan kuvan Turun yliopiston kemian laitoksella tehtävästä tutkimuksesta. Tapahtumassa pääroolissa ovat omia töitään esittelevät opiskelijat.

– Kemiassa on mahdollisuuksia enemmän kuin yleensä tullaan ajatelleeksi. Kemiaa on itse asiassa kaikkialla ja kemian tutkimukseen liittyvä kehitystyö tulee tänä päivänä lähelle meidän jokaisen arkea, kertoo kemian laitoksen johtaja, professori Juha-Pekka Salminen.

Opiskelijat ovat esimerkiksi kehittäneet uusia analyysimenetelmiä, joilla on mahdollista löytää punaviinistä aikaisemmin tuntemattomina säilyneitä yhdisteitä. Nämä yhdisteet linkittyvät viinin laatuun, ikään ja tuotantoalueeseen.

– Kuka olisi uskonut, että ranskalaisten vuosikymmeniä tekemän tutkimustyön jälkeen punaviinille olisi vielä mahdollista kehittää uusia analyysimenetelmiä. Kemia taipuu aika moneen tarpeeseen, Salminen toteaa.

Symposiumissa kerrotaan myös, miten uusien kemiallisten materiaalien avulla on mahdollista parantaa sähköautojen akkujen tehoja sekä kolmannen sukupolven aurinkokennojen energiatehokkuutta.

– Kemiaa pidetään tarpeettomasti vaikeasti lähestyttävänä tieteenä ja meillä tutkijoilla onkin iso työ tehtävänä, että kemiaa saataisiin paremmin tutuksi ja kiinnostavaksi tieteeksi, aivan koululaisista lähtien, Salminen kertoo

Tästä syystä kemian laitoksella on kehitetty yhdessä opiskelijoiden kanssa Turun alueen lukioiden ja yläkoulujen käyttöön kiinnostavia harjoitustöitä. Töiden avulla oppilaat voivat yhdistää kemiaa esimerkiksi biologiaan, muun muassa luonnon väriaineiden ja kasvien biologisen aktiivisuuden kautta.

– Lisäksi oppilaat pääsevät yliopistolle tekemään harjoitustöitä ja käyttämään huippuanalyysilaitteita, mikä on heidän mielestään aina siistiä, Salminen jatkaa.

Kemian kevät ’17 -symposiumin ohjelma

Tiistai 25.4. klo 8:30–16:10

  • Tapahtuman avaus ja esimakua opiskelijoiden lopputöistä
  • Tohtorikoulutettavien viihteelliset Science slam -esitykset
  • Radiokemian ja laitekeskuksen tutkimusryhmäesitykset
  • Opiskelijoiden työt yhteen vetävä posteritapahtuma

Keskiviikko 26.4. klo 8:30–15:40

  • Materiaalikemian ja bio-orgaanisen kemian tutkimusryhmäesitykset

Torstai 27.4. klo 8:30–16:30

  • Luonnonyhdistekemian tutkimusryhmäesitykset

Tapahtuman tarkempi ohjelma: www.utu.fi/kemiankevat

Lisätiedot:

Professori Juha-Pekka Salminen
p. 0400 824452
j-p.salminen@utu.fi

Luotu 20.04.2017 | Muokattu 20.04.2017