Kertomuksen ja kulttuurisen muistin tutkijat kokoontuvat Turussa 4.-6. kesäkuuta

01.06.2015

Kansainvälinen Ethics of Storytelling: Historical Imagination in Contemporary Literature, Media and Visual Arts -konferenssi tuo kesäkuun alussa Turkuun noin 120 tutkijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssin yhteydessä julkistetaan uuden tieteidenvälisen tutkimuskeskuksen perustaminen.

 

​Konferenssi järjestetään 4.-6.6.2015 Turun yliopistossa Sirkkalan kampuksella Janus-luentosalissa.

Konferenssin yhteydessä Turun kaupunginkirjastossa järjestetään 6.6.2015 klo 10.00–12.15 yleisötapahtuma Between Art + Journalism: Who controls what you see? (Studio, 1 krs.). Tapahtumassa puhuvat palkittu dokumentaarivalokuvaaja ja elokuvantekijä Louie Palu, kirjailija Riikka Pelo sekä professorit Colin Davis ja Robert Eaglestone (Royal Holloway, University of London).

Ethics of Storytelling -konferenssi kokoaa yhteen kertomuksen ja kulttuurisen muistin tutkijoita eri aloilta. Sen tieteidenvälisessä vuoropuhelussa pohditaan erityisesti menneisyyden traumaattisten tapahtumien esittämiseen, kuvitteluun ja kerronnallistamiseen liittyviä monisyisiä eettisiä kysymyksiä.

Puheenvuoroissa tarkastellaan erilaisten tarinankerronnan muotojen, kuten nykykirjallisuuden, audiovisuaalisen ilmaisun ja eri medioiden, tapoja käsitellä menneisyyttä ja sen läsnäoloa nykyhetkessä. Konferenssissa pohditaan muun muassa seuraavia kysymyksiä: Mitä eettisiä ongelmia liittyy vaikeiden historiallisten kokemusten kerronnallistamiseen? Miten erilaiset kertomisen käytännöt rikastavat kulttuurista muistia tai kietoutuvat vallankäytön muotoihin? Konferenssissa tarkastellaan erityisesti nykytaiteiden kehittämien tarinankerronnan muotojen eettistä potentiaalia, joka liittyy niiden kykyyn kuvitella menneisyyden kokemusmaailmoja ja siten avata uudenlaisia ajattelun, kokemisen ja toiminnan mahdollisuuksia nykyhetkessä.

Konferenssin puhujat ovat kirjallisuudentutkijoita, visuaalisen kulttuurin tutkijoita, mediatutkijoita, kulttuurihistorioitsijoita, yhteiskuntatieteilijöitä, kasvatustieteilijöitä, kulttuurintutkimuksen eri alueiden edustajia ja taiteellisen tutkimuksen tekijöitä.

Konferenssin pääpuhujia ovat kulttuurisen muistin ja kulttuuristen traumojen tutkimuksen johtaviin tutkijoihin kuuluvat professori Aleida Assmann (Konstanzin yliopisto), professori Ernst Van Alphen (Leidenin yliopisto), ja professori Robert Eaglestone (Royal Holloway, University of London), monitieteisen kertomuksen tutkimuksen uranuurtaja professori Molly Andrews (University of East London), mediatutkimuksen professori Anna Reading (King’s College London) sekä palkittu dokumentaarivalokuvaaja ja elokuvantekijä Louie Palu (Kanada).

Tarinankerronnan, kokemuksellisuuden ja kulttuurisen muistin tutkimus kuuluu Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tutkimuksellisiin vahvuusalueisiin. Konferenssin avauksen yhteydessä julkistetaan laitoksen uuden tieteidenvälisen tutkimuskeskuksen perustaminen. Tutkimuskeskuksen nimi on SELMA: Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory, ja sen ensimmäisenä johtajana ja varajohtajana toimivat Hanna Meretoja ja Maarit Leskelä-Kärki.  

Konferenssin järjestää Emil Aaltosen Säätiön tutkimusprojekti Historian kokemus ja kertomisen etiikka nykytaiteissa (2013–2015) yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa: Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, yleinen kirjallisuustiede, kulttuurihistoria, mediatutkimus ja taidehistoria, Monikulttuurisuuden ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tutkimusverkosto, tutkimuskeskus Narrare ja Tieteellisten seurain valtuuskunta.

 
Konferenssin tarkemmat tiedot ja ohjelma löytyvät osoitteesta https://ethicsofstorytellingconference.wordpress.com/
Luotu 01.06.2015 | Muokattu 03.08.2021