Koululaiset pääsevät tutkimaan metsää mikroskoopeilla

10.03.2017

Lähimetsään suuntautuvalla luontoretkellä oppilaat voivat omaksua tutkimusmatkailijan roolin. Alakoulujen opettajien käyttöön tarjotaan luonnon havainnointiin kannustava opetuspaketti, jossa esitellään myös maastomikroskooppien käyttöä.

​Turun yliopiston tiedote 10.3.2017

Metsäretkellä oppilaat pääsevät tutustumaan luonnon monimuotoisuuteen omien aistien ja mikroskooppien avulla. Koululaiset voivat etsiä hyönteisiä tai tutkia mikroskoopilla kasveja tai sieniä. Samalla lapset oppivat säänmukaista pukeutumista ja turvallista liikkumista.

– Haluamme rohkaista luokanopettajia viemään oppilaat lähiluontoon oppimaan ympäristöopin teemoja. Hankkeen innoittajana on uusi opetussuunnitelma, joka kannustaa tuomaan luonnontieteiden opetuksessa esille tutkimuksen tekemisen taitoja, maastossa opiskelua ja vastuullista ympäristösuhdetta, sanoo Metsästä mikroskoopille! -hankkeen johtaja Helen Cooper.

Oppimiskokonaisuuden ja kaksikielisen oppimateriaalin ovat kehittäneet Åbo Akademin ja Turun yliopiston tutkijat. Nyt oppimiskokonaisuutta levitetään eri puolille Suomea ja opettajille järjestetään alueellisia työpajoja. Verkkomateriaali julkaistaan Turussa 16.3.2017 järjestettävässä luonnontutkimuksen seminaarissa.

– Konseptia kehittäessämme teimme retkiä varsinaissuomalaisten alaluokkien kanssa tutkijoiden ja luonnontuntijoiden johdolla. Luontoretkien pohjalta syntyi työtapoja ja verkkomateriaali, joita alakoulun opettaja voi jatkossa käyttää itsenäisesti oman luokkansa kanssa. Materiaalissa lähestytään luontoretkeä tutkimuksen näkökulmasta sekä tarjotaan vinkkejä retken suunnitteluun, luonnon havainnointiin ja retkellä opitun kertaamiseen ja pohtimiseen, Cooper kertoo.

Hankkeessa kannustetaan hankkimaan mikroskooppeja, jotka voi ottaa luontoretkelle mukaan. Mobiililaitteisiin liitettävät mikroskoopit ovat edullisia ja helppokäyttöisiä, ja mikroskoopeilla tallennettuihin kuviin voi palata oppitunnilla maastoretken jälkeen.

Oppimismateriaali on suunnattu ensisijaisesti alakouluille ja siinä seikkailevat pienet luonnontutkijat ovat kuvittaja-biologi Liina Salosen käsialaa. Materiaalissa esitelty kuvantamisteknologia soveltuu myös luonnontieteiden aineenopetukseen.

Metsästä mikroskoopille! -hanke kuuluu valtakunnalliseen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan LUMA SUOMI -ohjelmaan (2015–2019), jonka tavoitteena on kannustaa ja innostaa luonnontieteiden ja matematiikan opiskeluun peruskoulussa.  

Tervetuloa tutustumaan tutkimukselliseen oppimiseen 16.3.

Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Aika: 16.3.2017 klo 12–15
Paikka: Luostarinvuoren koulu, Luostarinkatu 13, Turku, puiston puoleinen rakennus

Seminaarissa esitellään opettajien kanssa yhteistyössä kehitetyt valmiit oppimiskokonaisuudet sekä tutustutaan työmenetelmiin ja laitteisiin, joita opettajat voivat käyttää maastopainotteisessa luonnontutkimuksen opetuksessa. Tilaisuudessa esitellään Metsästä mikroskoopille! 
-oppimiskokonaisuus ja kaksi yläkouluille suunnattua oppimiskokonaisuutta: Mobiililaboratorio sekä ihmisen vaikutusta ympäristöön käsittelevä Huolehdi ympäristöstäsi -oppimiskokonaisuus.

Lisätietoja:

Helen Cooper
Metsästä mikroskoopille! -hankkeen johtaja
hcooper@abo.fi
p. 040 740 1409

Niina Ruuska
Metsästä mikroskoopille! -hankkeen projektikoordinaattori
nruuska@abo.fi
p. 050 480 2657

Jaani Tuura
Lounais-Suomen LUMA-keskuksen koordinaattori
jaani.tuura@utu.fi
p. 050 3797436

Luotu 10.03.2017 | Muokattu 10.03.2017