Kukkivia kamelioita, aarteenetsintää ja miniatyyripuutarhoja kasvitieteellisessä puutarhassa talvilomaviikolla

16.02.2018

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa kukkivat parhaillaan Kaakkois-Aasian vuoristoseuduilta kotoisin olevat kameliat, joiden vahamaiset kukat muistuttavat ruusua. Talvilomaviikolla puutarhassa voi ihastella myös miniatyyripuutarhoja, jotka ovat namibialaisten opettajankoulutusopiskelijoiden valmistamia.

​Turun yliopiston tiedote 16.2.2018

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on mahdollista kokea sademetsän vehreys keskellä talvilomaviikkoa 17.–25.2.2018. Nyt kukassa olevat ruusua muistuttavat kameliat eivät suinkaan ole läheistä sukua ruusukasveille, vaan kuuluvat teekasvien heimoon, eli samaan sukuun kuin teepensas.

– Kameliasuvun tunnetuimmasta koristekasvilajista Camellia japonicasta on aikojen kuluessa jalostettu tuhansia erilaisia lajikkeita, jotka eroavat toisistaan muun muassa kukan terälehtien värin ja lukumäärän suhteen. Monen mielestä komeimpia ovat voimakkaan tummanpunaiset, kerrannaiskukkaiset lajikkeet. Yhdellä puutarhassa nyt kukkivalla kamelialla osa kukista on epäsäännöllisesti valkopunakirjavia siten, että kahta aivan samannäköistä kukkaa ei oksistosta löydy, kertoo ylipuutarhuri Simo Laine.

Talvipuutarhahuoneessa pääsee tutustumaan myös 28 leikkotulppaanilajikkeeseen. Aarteenetsijöille riittää puuhaa kasvihuoneisiin piilotettujen aarrearkkujen etsimisessä. Puutarhan kahvilasta puolestaan löytyy kortteja, joilla voi testata tietojaan hedelmäkasveista.

– Puutarhalle on saapunut uusia vapaana lenteleviä värikkäitä undulaatteja ja jättilummealtaan reunalta voi seurata suuria koikarppeja ja pienempiä kaloja, Laine sanoo.

Hiihtolomaviikolla puutarhaan tulee esille myös Opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella opiskelevien namibialaisten opettajaopiskelijoiden valmistamia miniatyyripuutarhoja. Kulttuurisesta tarinankerronnasta inspiraationsa saaneet miniatyyripuutarhat syntyivät opintojaksolla, jossa opiskelijat perehtyivät taiteidenvälisyyteen ja moniaistiseen oppimiseen. Miniatyyripuutarhoihin pääsee tutustumaan 20.2. alkaen.

– Namibialaisten miniatyyripuutarhojen lähtökohtana olivat opiskelijoiden kokemukset kulttuurisesta tarinankerronnasta. He kertasivat kurssilla satujen tyypillisiä elementtejä ja toteuttivat ryhmäkerrontana sadun, joka oli lähtökohtana kullekin miniatyyripuutarhalle. Jokaisessa teoksessa on liitteenä tarina, jota teos kuvaa. Materiaaleina miniatyyripuutarhoissa käytettiin kierrätysmateriaaleja ja puutarhalta löytyviä eläviä kasveja. Myöhemmin elävät kasvit vaihdettiin silkkisiin, kun kasvit siirtyivät Rauman puutarhalta muualle näyttelyksi, kertoo Rauman Opettajankoulutuslaitoksen puutarhan puutarhuri Marketta Kortelahti.

Lisätietoja

Simo Laine, p. 040 726 8957, slaine@utu.fi

Luotu 16.02.2018 | Muokattu 16.02.2018