Kuusikymppiset naiset liikkuvat miehiä enemmän niin töissä kuin vapaa-ajallakin

02.11.2018

Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin ikääntyvien kuntatyöntekijöiden liikunta-aktiivisuutta työ- ja vapaapäivinä hyödyntämällä tarkkoja liikemittareita. Ammattiasemasta riippumatta naiset olivat miehiä aktiivisempia sekä työpäivinä että vapaa-ajalla. Tulokset on julkaistu arvostetussa työterveyden erikoislehdessä Occupational & Environmental Medicinessä.

​Turun yliopiston tiedote 2.11.2018

Teknologian kehittyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia liikunta-aktiivisuuden tarkkaan mittaamiseen, ja liikemittareilla saadaan tietoa ihmisten liikkumisesta minuutin tarkkuudella vuorokauden eri aikoina. Turun yliopiston FIREA-tutkimuksessa mitattiin ikääntyvien kunta-alan työntekijöiden aktiivisuutta ranteessa pidettävällä liikemittarilla työ- ja vapaapäivinä.

– Kun tutkittavien keskimääräisiä tuloksia tarkasteltiin tunti tunnilta, huomattiin, että aktiivisuus alkoi työpäivinä vapaapäiviä aikaisemmin ja siinä näkyi kaksi piikkiä, aamulla klo 6–8 ja iltapäivällä klo 16–18. Nämä ajat näyttävät osuvan työmatkoihin. Vapaapäivinä aktiivisuus alkoi myöhemmin ja oli korkeimmillaan puolen päivän aikaan, minkä jälkeen se laski iltaa kohden, kertoo tutkimusartikkelin vastuukirjoittaja, erikoistutkija Anna Pulakka.

Sukupuolten ja ammattien välillä suuria eroja

Tutkijat olivat kiinnostuneita päivittäisen aktiivisuuden eroista sukupuolen ja ammattiryhmien välillä. Naiset olivat keskimäärin kaiken kaikkiaan aktiivisempia kuin miehet. Naisilla ei ollut eroa työ- ja vapaapäivien aktiivisuusmäärässä, mutta miehet olivat aktiivisempia vapaapäivinä kuin työpäivinä.
 
– Sukupuolten väliset erot työpäivinä voivat osittain selittyä naisten ja miesten erilaisilla työnkuvilla ja naisten suuremmalla työmatkoihin liittyvällä aktiivisuudella. Lisäksi tämän ikäpolven naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet, ja näihin liittyvät kädenliikkeet ovat sellaisia, jotka ranteessa pidettävä liikemittari hyvin tunnistaa, Pulakka toteaa.
 
Ammattiryhmien väliset erot olivat odotetusti suuria työpäivinä. Ruumiillisissa töissä ja palvelualalla työskentelevät olivat työpäivän, etenkin työajan, aikana aktiivisempia kuin toimihenkilöt. Yllättävä havainto oli, että ammattiryhmien välillä ei ollut eroa vapaapäivinä, vaikka vapaa-ajan liikuntaharrastaminen on kyselytutkimusten mukaan yleisempää ylemmissä ammattiryhmissä.
 
– Tutkimuksemme osoittaa, että työhön ja työmatkoihin liittyvä aktiivisuus muodostaa suuren osan päivittäisestä aktiivisuudesta ainakin ikääntyvillä työtekijöillä. Olisikin tärkeää, että aktiivista kulkemista työpaikoille tuettaisiin ja siihen kannustettaisiin nykyistä enemmän. Lisäksi istumapainotteista työtä tekeviä työntekijöitä ja erityisesti miehiä tulisi rohkaista lisäämään aktiivisuutta työpäivään esimerkiksi käyttämällä portaita hissin sijaan ja tauottamalla istumista jaloittelutauoilla, painottaa FIREA-tutkimuksen johtaja, dosentti Sari Stenholm.
 
Finnish Retirement and Aging (FIREA) on Turun yliopistossa vuonna 2013 aloitettu tutkimus, jonka päätarkoituksena on selvittää elintavoissa, terveydessä ja toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä eläkkeellesiirtymisiässä.
 
Tutkimustulokset perustuvat otokseen, jossa 878 kuntatyöntekijää käytti liikemittaria työ- ja vapaapäivinä vähintään neljä vuorokautta. FIREA-tutkimusta rahoittavat Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Juho Vainion säätiö.
 
 
Kuva 1: Liikunta-aktiivisuusprofiilit työ- ja vapaapäivinä miehillä ja naisilla
https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/firea_1.jpg  
 
Kuva 2: Liikunta-aktiivisuusprofiilit työ- ja vapaapäivinä ammattiluokittain
 
Video: Onko ikääntyvien naisten ja miesten liikunta-aktiivisuudessa eroja?
 
Lisätietoja: erikoistutkija Anna Pulakka, 0504485143, anna.pulakka@utu.fi
 
 
Luotu 02.11.2018 | Muokattu 02.11.2018