Loiselämää-symposium avaa puutiaisten ja hirvikärpästen tutkimusta

24.11.2014

Turun yliopistolla tiistaina 25.11. pidettävässä pienoissymposiumissa käsitellään ajankohtaista loistutkimusta.

 

​Turun yliopiston tiedote 24.11.2014

Suomalaisille tutuimpia loiseliöitä lienevät puutiainen ja hirvikärpänen. Molemmat ovat luonnossa liikkujan riesoja, joista varmasti jokainen mieluiten haluaisi päästä eroon.  Asioilla on usein kuitenkin eri puolia. Niin puutiaista kuin hirvikärpästäkin voidaan tarkastella esimerkkeinä loisimisesta, yhdestä hyvin yleisestä tavasta elää elämäänsä.

Puutiaiselle ihminen on mieluisa isäntä ja veriateria auttaa sitä jatkamaan sukuaan. Ihmisen hiuksiin tai vaatteisiin tarraaminen on taas hirvikärpäselle kohtalokas vikatikki, sillä se ei ihmisen varassa kykene lisääntymään.

Miten erilaiset strategiat oikein ovat syntyneet? Entä miksi loiset ylipäätään ovat isännälleen usein kiusallisia, kun ne kuitenkin ovat isännästään täysin riippuvaisia ja siksi luulisi niiden puhtaasti itsekkäistä syistä pikemmin toivovan isännälleen ja siten myös itselleen menestystä kuin harmia. Vai onko olemassa oikeasti isännälleen hyödyllisiä loisia?

Näitä ja monia muita loisiin ja loiselämään liittyviä kysymyksiä käsittelee Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran (TEKS) järjestämä kaikille avoin ja ilmainen pienoissymposio "Loiselämää".

Symposioon on kutsuttu neljä suomalaista asiantuntijaa, jotka kukin pitävät omasta aiheestaan puolen tunnin mittaisen yleisöluennon. Jokainen esitys on oma kokonaisuutensa, joten niitä voi kuunnella yksittäin, mutta parhaimman yleiskuvan loisista saa kuuntelemalla kaikki neljä esitystä.

Tilaisuus pidetään Turun Yliopistonmäen pohjoispuolella sijatsevan ns. Kasarmialueen kampuksen Calonian rakennuksessa (Vänrikinkatu 2) toisen kerroksen luentosalissa 2, tiistaina 25.11. klo 15.15–18.

Tilaisuuden ohjelma:

15.15–15.20 Alkusanat – Kalle Ruokolainen, TEKS:n puheenjohtaja

15.20–15.50 Miten loinen voi säilyä haitallisena? – Dosentti Juha Laakkonen, Helsingin yliopisto 

15.50–16.20 Voiko loisista olla hyötyä? Mallilajeina sudenkorennot ja niiden loiset – FT Kari Kaunisto, Turun yliopisto

16.20–16.50 Kahvitauko

16.50–17.20 Pitääkö puutiaisia pelätä? – Amanuenssi Ritva Penttinen, Turun yliopisto

17.20–17.50 Hirvikärpänen ihmisen riesana jäämies Ötzistä Lapin perukoille – Prof. emeritus Pekka Niemelä, Turun yliopisto

Luotu 24.11.2014 | Muokattu 27.07.2021