Merenkulun teemapalkinto merenkulkuneuvos Jussi Mälkiälle

06.06.2017

Merenkulun teemapalkinnon saajaksi tänä vuonna on valittu Meriaura Groupin toimitusjohtaja Jussi Mälkiä. Hän on toiminnallaan ja innovatiivisuudellaan edistänyt merenkulkua elinkeinona ja toiminut myös meriympäristön aktiivisena puolestapuhujana. Mälkiä on tuonut aivan uudenlaista vihreää ajattelua alusrakentamiseen, sen tutkimukseen, suunnitteluun ja kehittämiseen, ja siten edistänyt myös merenkulun positiivista näkyvyyttä.

​Turun yliopiston tiedote 6.6.2017

Merenkulkuneuvos, merikapteeni Mälkiä on toiminut yli kolmekymmentä vuotta merenkulun parissa. Mälkiän perustama varustamo sai alkunsa vuonna 1986 Aura-hinaajasta ja vähitellen konserni on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmaksi varustamoksi ja merenkululle tärkeäksi yritysryppääksi.

Ympäristön kunnioittaminen on yksi tärkeimmistä Mälkiän ja hänen johta-mansa yrityksen arvoista. Yhtenä viimeisimmistä saavutuksista Mälkiän johtama Meriaura Group on kehittänyt yhteistyökumppaneidensa kanssa uuden VG EcoCoaster -laivakonseptin; energiatehokkaan kuivarahtialuksen, joka kuluttaa perinteisiä aluksia huomattavasti vähemmän.

Jussi Mälkiän valinta vuoden palkinnonsaajaksi oli raadissa yksimielinen.
Merenkulun teemapalkinnolla halutaan huomioida sellainen henkilö tai taho, joka on parantanut merenkulun toimintaedellytyksiä, lisännyt merenkulun arvostusta, kehittänyt yhteistyötä ja/tai lisännyt ulkoista näkyvyyttä.

Merenkulun teemapalkinto luovutettiin Meriturvallisuusseminaarin yhteydessä 6.6.  Helsingissä. Palkinnon myöntämisestä päättävät Viking Line Abp, Tallink Silja Oy, Suomen Laivanpäällystöliitto – Finlands Skeppsbefälsförbund ry, Suomen Konepäällystöliitto – Finlands Maskins-befälsförbund ry ja Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus.

Lisätietoja:
Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus
johtava suunnittelija Päivi Söderholm, p. 040 548 0701 tai paivi.soderholm@utu.fi.

Aiemmat palkinnonsaajat löytyvät osoitteesta
http://www.utu.fi/fi/yksikot/mkk/toiminta/konferenssit/teemapalkinto/Sivut/teemapalkinnon-saajat.aspx


Luotu 06.06.2017 | Muokattu 06.06.2017