Merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne on pysynyt ennallaan

03.12.2014

Tänään julkistetun Varustamobarometrin mukaan merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne ei ole parantunut viimeisen 12 kuukauden aikana. Yli puolet vastaajista arvioi edellisen vuoden tapaan, että suhdannetilanne on heikentynyt ainakin jonkin verran. Tulevaisuus nähdään kuitenkin positiivisena, mistä osoituksena on merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi.

 

​Turun yliopiston tiedote 3.12.2014

Kuljetuskysynnän ennakoidaan kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana. Kuljetuskysynnän saldoluku on vuodesta 2012 noussut vuosittain hieman. Suomen meriliikenteen tuonnin ja viennin osalta on myös nähtävissä lievää kasvua. Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla ei juuri ole vähentynyt missään vaiheessa, mutta suuntaus on positiivisempaan päin, lähes 60 % vastaajista ennakoi kilpailun pysyvän ennallaan tai vähenevän jonkin verran tulevien 12 kuukauden aikana.

Tiedot selviävät Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Shortsea Promotion Centre (SPC) Finlandin tekemästä Varustamobarometristä.

Merikuljetusrahtien hinnat ovat viime vuosina sahanneet melkoisesti. Vastaajista noin 70 % uskoo merikuljetusrahtien hintojen nousevan jonkin verran tai oleellisesti tulevan 12 kuukauden aikana. Rahtihintoihin vaikuttaa olennaisesti polttoaineen hinta, jonka nousuun uskoo kolme neljästä vastaajasta.

Edelliseen vuoteen verrattuna varustamojen liikevaihdoissa on tapahtunut melkoinen nousu. Positiivinen suuntaus näyttäisi jatkuvan, sillä yli puolet vastaajista uskoo jonkinasteiseen kasvuun tulevalla 12 kuukauden jaksolla. Talouden yleinen epävarmuus oli edellisen vuoden tapaan merkittävin yksittäinen este kasvulle ja kehitykselle. Kapasiteetin/kaluston rajallisuutta ei pidetä minkäänlaisena esteenä, ja Charter-kustannusten ja väylämaksujen nousu ja väylämaksujärjestelmän rakenne nähdään vähäisimpinä esteinä.

Tämän vuoden teemakysymyksellä kartoitettiin varustamojen suunnitelmia liittyen tulevaan IMOn painolastivesiyleissopimukseen. Vastaajista kolmasosa ilmoitti, että heillä on suunnitelma, kolmasosalla sitä ei vielä ole ja loput eivät ottaneet kantaa tähän kysymykseen.

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finlandin 12. varustamobarometrilla kartoitettiin varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä lokakuussa 2014. Kysely suunnattiin Suomen Varustamot ry:n jäsenvarustamoille sekä tärkeimmille em. yhdistykseen kuulumattomille suomalaisille varustamoille. Kriteerinä oli lisäksi se, että varustamot kuljettavat rahtitavaraa ulkomaan liikenteessä. Koko barometriraportti on luettavissa osoitteessa www.shortsea.fi

SPC Finlandin Varustamobarometri 2014 julkistettiin Helsingissä keskiviikkona 3. joulukuuta 2014 klo 9.45.

Luotu 03.12.2014 | Muokattu 28.07.2021