Mielenterveystyön koulutusta kehitetään yhteistyössä Suomen ja Kiinan välillä

03.02.2014

Turun yliopiston hoitotieteen laitos ja Tongjin yliopisto Shanghaissa suunnittelevat yhteistä mielenterveystyöhön keskittyvää yliopistotason koulutusta.

 

​Turun yliopiston tiedote 3.2.2014

Koulutuksen pääpaino on näyttöön perustuvassa toiminnassa mielenterveystyö alueella.

– Tavoitteena on kehittää ja kokeilla uusia kursseja, joita otetaan jatkossa osaksi terveystieteiden maisteritutkintoa sekä Suomessa että Kiinassa, yhteistyöhankkeen vastuullinen johtaja, hoitotieteen professori Maritta Välimäki Turun yliopistosta kertoo.

Koska terveydenhuollon resurssit ovat rajallisia, on niiden oikea kohdentaminen ensiarvoisen tärkeätä. Jotta hoidosta saadaan mahdollisimman tehokasta, on terveydenhuollon toiminnan perustuttava parhaimpaan saatavilla olevaan tietoon.

– Tätä voidaan kutsua näyttöön perustuvaksi toiminnaksi. Toimintaan kuuluu esimerkiksi tutkimustiedon hyödyntäminen potilaan hoidossa, potilaiden, omaisten ja läheisten kuuleminen sekä hoitohenkilökunnan asiantuntijuuden hyödyntäminen, Välimäki sanoo.

Näyttöön perustuvan tiedon käyttö arjessa ei ole ongelmatonta, ja hoitajien mahdollisuuksia sen taitamiseen voidaan parantaa koulutuksen kautta. Vaikka Suomi ja Kiina poikkeavat toisistaan monella tavoin, on kummallekin maalle yhteistä se, että mielenterveysongelmat muodostavat ison kansallisen terveysongelman.

– Tehokas ja vastuullinen hoitotyö edellyttää hoitajien korkeatasoista koulutusta. Kaksivuotinen hankkeemme pyrkii osaltaan kehittämään yliopistotason maisterikoulutusta hoitajien ammattitaidon kehittämiseksi. Tavoitteena on, että mielenterveyskysymyksiin suhtauduttaisiin entistä vakavammin perusterveydenhuollossa ja että erikoissairaanhoidossa toimisi mahdollisimman korkeasti koulutettua henkilökuntaa, Maritta Välimäki kertoo.

Yhteistyötä koordinoi Turun yliopiston hoitotieteen laitos. Kiinasta mukana ovat Tongjin yliopisto sekä koulutukseen ja mielenterveystyöhön keskittyviä asiantuntijatahoja kuten Shanghai Mental Health Centre ja Shanghai Nursing Quality Control Centre. Verkostossa ovat mukana myös Turun kaupunki (Psykiatriakeskus), Tehy, Sairaanhoitajaliitto ja potilasjärjestö ITU ry.

Hankkeen on rahoittanut kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio CIMO.

Luotu 03.02.2014 | Muokattu 16.07.2021