Monikulttuurisen opetuksen erikoistumiskoulutus opettajille ja lastentarhanopettajille

08.04.2016

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta järjestää opettajille ja lastentarhanopettajille Monikulttuurisuus opetuksessa -erikoistumiskoulutuksen. Monimuoto-opetuksena toteuttava koulutus kestää reilun vuoden sisältäen 20 lähiopetuspäivää, joista osa on lauantaipäiviä. Haku koulutukseen on alkanut.

​Turun yliopiston tiedote 8.4.2016

Maahanmuuton lisääntyminen edellyttää uusia toimia sekä kotouttamisessa että kielikoulutuksessa. Erityisesti toisen polven maahanmuuttajaoppilaiden heikko menestyminen suomalaisissa kouluissa herättää huolta. Myös uusi opetussuunnitelma vaatii opettajilta kieli- ja kulttuuritietoisuutta.

Monikulttuurisen opetuksen erikoistumiskoulutuksen avulla Turun yliopisto pyrkii osaltaan varmistamaan, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on tasapuoliset mahdollisuudet saavuttaa tarvittava kielitaito ja osaaminen sekä kotoutua onnistuneesti osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Koulutus alkaa syyskuussa 2016 ja kestää reilun vuoden. Hakuaika koulutukseen on 4.4.–16.5.2016.

Erikoistumiskoulutuksen saanut opettaja

  • toimii oman työyhteisönsä ja kuntansa asiantuntijaosaajana
  • vahvistaa ja laajentaa omaa osaamisaluettaan
  • kehittää yhteistyöverkostoaan samalla alalla toimivien henkilöiden kanssa

Erikoistumiskoulutukseen voivat hakea luokan- ja aineenopettajat sekä muut kasvatus- ja koulutusalan toimijat, joilla on soveltuva yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto. Hakijalta edellytetään vähintään kolmen vuoden työkokemus opetus- ja kasvatusalalta. Hakijalla tulee olla myös työnantajan puolelta vahva tarve erikoistumiselle.

Lue lisää koulutuksen nettisivuilta www.utu.fi/ope-erko

Video: Viisi vinkkiä opettajalle, jonka luokkaan saapuu äidinkieleltään vieraskielinen lapsi https://youtu.be/lq5rNKbl0k8

Lisätietoja antaa koulutuksesta vastaava yliopisto-opettaja Jenni Alisaari, sähköposti jenni.alisaari[at]utu.fi, puhelin  02 333 8898.

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 08.04.2016 | Muokattu 08.04.2016