Namibia ostaa opettajankoulutuspaketin Turun yliopiston Rauman yksiköstä

07.12.2016

Namibialainen NSFAF -säätiö on ostanut Finland Universitylta kandidaattitasoisen opettajankoulutuksen 25 opiskelijalle. Koulutuksen toteuttaa Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikkö. Koulutus käynnistyy alkuvuonna 2017 ja kestää yhteensä kolme vuotta.

​Turun yliopiston tiedote 7.12.2016

Nyt solmittu sopimus on ensimmäinen Finland Universityn koulutusvientiprojekti, jossa toteutetaan kokonainen kandidaattitason tutkintokoulutus. Koulutuksen ostaa Namibian valtiollinen Namibia Students Financial Assistance Fund (NSFAF).

– NSFAF ostaa suomalaista opettajankoulutusta kehittääkseen edelleen oman maansa opettajankoulutuksen tasoa. Tämä on myös osoitus suomalaisen opettajankoulutuksen korkeasta laadusta, koulutusjohtaja Päivi Granö Turun yliopistosta kertoo.

Koulutus perustuu suomalaiseen opettajankoulutusjärjestelmään, mutta se on räätälöity namibialaisiin tarpeisiin.

– Namibiassa opettajankoulutus on kandidaattitasoista. Suomessa opettajankoulutus on maisteritasoista, eli tämä koulutus ei anna heille pätevyyttä toimia opettajana Suomessa, koordinaattori Anna Alasuutari kertoo.

Koulutuksesta kaksi ensimmäistä vuotta järjestetään Raumalla, työharjoittelujaksoja sekä etäopintoja sisältävä kolmas vuosi Namibiassa .Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä niin Namibian pään partnerin, NSFAFin, kuin myös kotimaisten yhteistyökumppanien, kuten Rauman kaupungin, kanssa.

Turun yliopisto on aiemmin myynyt koulutusvientinä lyhytkestoisempia täydennyskoulutuskokonaisuuksia. Namibialaisopettajien koulutus on myös kansallisella tasolla ensimmäisiä kanditason tutkinnon tuottavia koulutusvientiprojekteja. Finland University on aiemmin myynyt myös maisteritasoisen koulutusvientiprojektin, jonka toteuttajana on Tampereen yliopisto.

– Uusi koulutus lisää kokemustamme kansainvälisestä toiminnasta ja on pohja koulutusvientitoiminnan kehittämiselle edelleen. Se antaa myös meidän asiantuntijoillemme mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen, Alasuutari kertoo.

Koulutusvienti avaa uusia mahdollisuuksia laajentaa myös raumalaisen opettajankoulutuksen kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvää koulutusta.

Sopimuksen syntymistä ovat tukeneet vahvasti sekä Suomen Namibian että Namibian Suomen suurlähetystöt.

Finland University on Itä-Suomen, Tampereen ja Turun yliopistojen yhteinen, vuonna 2013 perustettu ja vuonna 2014 toimintansa aloittanut koulutusvientiorganisaatio.

Lisätietoja:
Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön koulutusjohtaja Päivi Granö, p. 02-333 7195, 050 303 8456
Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan koordinaattori Anna Alasuutari, p 02-333 8846, 040 704 7711, aneekaa@utu.fi
Finland Universityn toimitusjohtaja Pekka T. Saavalainen +358 40 6850717

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 07.12.2016 | Muokattu 07.12.2016