Olli Raitakarille ja Craig Primmerille myönnettiin huomattavat ERC-rahoitukset

23.03.2017

Professori Olli Raitakari ja akatemiaprofessori Craig Primmer ovat saaneet tutkimusrahoitukset Euroopan tutkimusneuvosto ERC:lta. ERC Advanced Grants -rahoitus on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus.

​Turun yliopiston tiedote 23.3.2017

Viisivuotinen ERC Advanced Grants -rahoitus myönnetään asemansa vakiinnuttaneille tutkimusjohtajille, joille on jo kertynyt huomattava määrä saavutuksia tutkijan uralla. Kyseessä on yksi Euroopan kilpailluimmista rahoituksista.

Raitakari ja Primmer ovat Turun yliopiston ensimmäiset tutkijat, joille myönnetään kyseinen rahoitus. Tutkimusrahoituksen suuruus on noin 2,5 miljoonaa euroa; tarkka summa selviää neuvoston kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen.

Turun yliopiston sydäntutkimuskeskuksen professori Olli Raitakarille myönnetyn rahoituksen avulla toteutetaan laaja väestötutkimus. Kolme sukupolvea käsittävässä tutkimuksessa selvitetään vanhempien tupakoinnin, ympäristömyrkkyaltistusten ja psykososiaalisen stressin vaikutuksia lasten ja lastenlasten terveyteen.

Raitakarin hankkeessa tutkitaan niin sanottua epigeneettistä periytymistä, joka ei tapahdu DNA:n välityksellä. Epigeneettistä periytymistä on havaittu kokeellisissa eläintutkimuksissa, mutta sen merkitystä ihmisen terveydellä ei vielä tunneta

Genetiikan akatemiaprofessori Craig Primmerille myönnetty rahoitus suunnataan lohen sukukypsyysiän geneettistä arkkitehtuuria luonnon populaatioissa tarkastelevaan tutkimukseen. Kyseessä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen tutkimushanke, joka pohjaa pitkälti Primmerin ryhmän vuonna 2015 Nature-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa raportoitiin yhden geenin (VGLL3) selittävän 40 prosenttia sukukypsyysiän vaihtelusta lohella. Tulos oli yllättävä, sillä elinkierto-ominaisuuksien on aiemmin uskottu olevan useiden geenien säätelemiä.

Primmerin tutkimus on yhteiskunnallisesti merkittävä kalakantojen hoidon näkökulmasta. Tutkimus tuo perustavaa laatua olevaa tietoa siitä, miten kalastuksen aiheuttamaa sukukypsyysiän alenemaa voidaan ehkäistä. Primmer siirtyy toukokuussa 2017 Helsingin yliopistoon.

Lisätietoja

Craig Primmer (suomi, ruotsi, englanti), p. 040 1560365, craig.primmer(a)utu.fi

Olli Raitakari, p. 040 7682897, olli.raitakari(a)utu.fi (tavoitettavissa 3.4. alkaen)

Luotu 23.03.2017 | Muokattu 23.03.2017