Osaamiskeskusohjelma kasvatti elintarvikealan liikevaihtoa

20.11.2013

Turun yliopiston vetämään elintarvikealan kehitystyöhön osallistuneet varsinaissuomalaiset yritykset ovat kasvattaneet liikevaihtoaan nopeammin kuin alan yritykset Suomessa keskimäärin.

 

Turun yliopiston tiedote 20.11.2013 

 

Vuoteen 2020 mennessä Varsinais-Suomen ruuantuotantoon 3000 uutta työpaikkaa

 

Varsinaissuomalaisten OSKE-toimintaan osallistuneiden yritysten liikevaihdon kasvu oli noin viisi prosenttia suurempaa kuin suomalaisten elintarvikeyritysten liikevaihdon kasvu keskimäärin. Ohjelmassa tutkimussektori ja yritykset ovat yhteistyön kautta tuottaneet kasvua, lisänneet kansainvälistymistä ja luoneet uutta liiketoimintaa koko toimialalle.
 
Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen suojissa, osana kansallista osaamiskeskusohjelmaa (OSKE) toimiva elintarvikekehityksen osaamiskeskus on seitsemän vuoden ajan kehittänyt ruokaketjua yhteistyössä yritysten, julkisten toimijoiden ja asiantuntijaverkoston kanssa.

OSKE on saattanut elintarvikealan toimijoita tiiviiseen kansalliseen yhteistyöhön ja sitä kautta vahvistanut koko toimialaa. Yhteisten kansallisten kärkihankkeiden avulla on muun muassa kehitetty marja-alan yritysten kansainvälistymisvalmiuksia, raotettu tulevaisuuden välipalasyömisen trendejä, kehitetty yritysten vastuullisuusviestintää ja edistetty suomalaisen ruokaturvallisuusosaamisen vientiä Kiinaan.

Kaikessa toiminnassa on panostettu yhteistyön syventämiseen sekä elinkeinoelämää kehittäviin toimenpiteisiin.
 
Ohjelman aikana on toteutettu runsaasti konkreettista hyötyä. Tuotekehitysklinikka-konsepti on jo siirtänyt tutkimustiedon tuloksia elinkeinoelämän käyttöön. Vilja Varsinais-Suomesta -facebooksivusto ja muu kuluttajaviestintä ovat lisänneet ruokaketjun tuntemusta. Julkisia elintarvikehankkijoita ja paikallisia pk-yrityksiä on saatetttu yhteen. Osaamiskeskustoiminnan tukemana on luotu tuotteiden ominaisuuksia ja kuluttajamiellyttävyyttä mittaavat Aistittavan laadun palvelut (FFF-Flavor).

Odotuksissa vahva kasvu

Elintarvikejalostajien kasvuennusteet lupaavat maakuntaan lisää työtä, sillä ihmiset haluavat jatkossa paikallista, terveellistä ja kotimaista ruokaa.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin laatiman Varsinais-Suomen ruoantuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvityksen mukaan elintarvikejalostajien kasvuennusteet lupaavat maakuntaan vuoteen 2020 mennessä noin 3000 uutta työpaikkaa ja bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan 344 miljoonaa nykyiseen verrattuna. Positiivisten vaikutusten ennakoidaan lisäksi kertautuvan läpi koko ruokaketjun.
OSKE-ohjelma päättyy vuoden lopussa. Jatkohankkeiden valmistelu on parhaillaan käynnissä esimerkiksi Innovatiiviset kaupungit -ohjelman (INKA) osalta, jossa Turku on mukana Tulevaisuuden terveys - sekä Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus -teemaohjelmissa.

Yli 50 000 maakuntalaisen leipä elintarviketeollisuudesta

Varsinais-Suomi on maamme johtavia alkutuotannon alueita, jossa elintarvikejalostus on monipuolista. Koko ruokaketjun suora työllistävä vaikutus Varsinais-Suomelle on noin 17 000 henkeä, ja ketjun eri osien kerrannaisvaikutus, esimerkiksi teollisuuden osalta jopa kolminkertainen.

Elintarviketeollisuuden liikevaihto maakunnan tasolla on noin 0,9 miljardia euroa. Kun tarkastellaan ruokaketjua kokonaisuudessaan, puhutaan noin neljän miljardin euron liikevaihdosta.
 
Varsinais-Suomessa, kuten koko maassa, elintarvikeyritykset ovat pääosin pieniä. Yritysten lukumäärä on vuodesta 2007 eteenpäin pysynyt melko lailla ennallaan, liikevaihdon hitaasti kasvaessa ja henkilöstömäärän supistuessa. Kasvu on pitkälti alueen aktiivisten pk-yritysten ponnisteluiden ansiota.
Luotu 20.11.2013 | Muokattu 08.07.2021