Pääsiäisen aikaan monipuolista nähtävää Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa

15.04.2014

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa pääsiäistunnelmaan voi virittäytyä muun muassa välimerenilmastohuoneessa, jossa voi nähdä eteläamerikkalaisen kissantrumpetin eli kissankynsiköynnöksen. Se kukkii yläilmoissa keltaisena kukkamerenä.

 

​Turun yliopiston tiedote 15.4.2014

Kissantrumpetin kiipeilyvälineenä toimivat kolmihaaraiset, kynsimäiset lehtikärhet. Niiden kärkien kynsimäisyyden voi itsekin todeta koskemalla kasvia. Huoneessa kasvaa sitrushedelmäpuiden ohella myös Kanariansaarten lohikäärmepuu.

Araukariahuoneessa oranssinpunakukkainen pääsiäiskaktus aloittelee kukintaansa. Violetti tohtorinkukka, oranssinpunainen punasarja, tulilamppuharja ja maorihehkupuu ovat komeasti kukassa. Yläilmoista voit myös bongata liitukaudella eläneen lentoliskon poikasen.

Viereisessä vesiallashuoneessa öisin kukkiva jättilumme on taas valtaamassa koko altaan yli metrin halkaisijaltaan olevilla lehdillä. Altaan reunalta voi tavata lihansyöjäkasvina tunnetun kannukasvin, keltakukkaisia nystykämmeköitä, upean violettikukkaisen Vanda-orkidean, kääpiöbanaanin ja hedelmöivän papaijan. Mehikasvihuoneessa ei voi olla huomaamatta taivaansinikukkaista neidonkieltä.

Sademetsähuoneessa kasvaa jättimäinen vehkakasvi, kaakaotaaro, jonka yhden lehden alle voit suojautua sademetsän vesikuurolta. Siellä on kukassa mm. posliinikukka ja kissanhäntä sekä useita perhoskämmeköitä.

Araukariahuoneessa ihastuttavat pääsiäisenä myös kaksi uteliasta kania, Nessu ja Neppis. Välimerenhuoneessa majailee punakorvakilpikonna Alma. Pikkuväelle ja lapsenmielisille on tarjolla viidakkoon kätkettyjen aarrearkkujen,  koristepääsiäistipujen ja koristejättitoukkien etsintää sekä miekkapyrstöjen, platyjen ja monnien bongausta lummealtaasta.

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan (Ruissalon puistotie 215) kasvihuoneet ja kahvio ovat avoinna joka päivä klo 10–17.

Luotu 15.04.2014 | Muokattu 19.07.2021