Rannikkomatkailukyselyn vastaajat arvostavat rauhaa, hiljaisuutta, siistiä ympäristöä ja toimivia palveluita

12.11.2018

Turun yliopisto ja Satakuntaliitto toteuttivat karttapohjaisen luontomatkailu- ja virkistyskäyttökyselyn kesällä 2018 osana Selkämeren kestävän saaristo- ja rannikkomatkailun suunnittelua. Kyselytulosten mukaan luontomatkailussa on tärkeätä toisaalta kohteiden ympäristönhoito ja toisaalta palvelujen saatavuus. Median edustajat ovat tervetulleita seminaariin 13.11., jossa esitellään SustainBaltic- hanketta.

​Turun yliopiston tiedote 12.11.2018

Selkämeren rannikkomatkailua koskevan kyselyn vastauksissa kuvailtiin miellyttävinä merellisen rannikkomaiseman kauneus ja hiljaisuus, mikä koettiin jopa hupenevaksi luonnonvaraksi.

– Kyselyyn vastaajat ilmoittivat muun muassa yleisten vessojen, roska-astioiden tai kahvilapalvelujen tarvetta yleisille rannoille ja niille johtavien teiden varsille, kertoo hankkeen matkailukyselystä vastannut dosentti Nora Fagerholm Turun yliopistosta.

Euroopan Unioni on Sinisen kasvun strategiassaan esittänyt meri-ja rannikkomatkailun yhtenä tärkeimmistä aloista, jossa nähdään mahdollisuuksia alueellisen talouskasvun kannalta. Matkailun kestävässä kehittämisessä on tärkeää kohteiden ympäristön-, virkistys- ja talouskäytön yhteensovittaminen yhteistyössä matkailuyrittäjien, paikallisten asukkaiden, kuntien ja muiden yhteisöjen kanssa.

– Rannikkoaluesuunnittelua voidaan käyttää strategisena työkaluna luomaan pohjaa sille, miten maakuntien ja kuntien tekemät kehittämisperiaatteet muutetaan tavoitteiksi. Suunnittelulla voidaan ennakoida myös tavoitteiden toteuttamisen ympäristövaikutuksia, toteaa projektisuunnittelija Asko Ijäs Satakuntaliitosta.

Ijäksen mukaan rannikon matkailukohteiden luonto- ja kulttuuriarvot ovat merkittäviä alueellisia vetovoimatekijöitä. Toisaalta esimerkiksi maaston kannalta herkimmillä kohteilla matkailijoiden liikkumista voidaan ohjata yksityiskohtaisella suunnittelulla.

Tuloksena neljä rannikkosuunnitelmaa Satakuntaan ja Viroon

Luontomatkailu- ja virkistyskäyttökysely on osa SustainBaltic-hankkeessa tuotettua Satakunnan meri-ja rannikkoalueen kestävän matkailun kehittämissuunnitelmaa. Hanketta rahoitetaan (2016–2018) Euroopan Unionin aluekehitysrahaston Interreg Central Baltic 2014−2020 ohjelmasta.

Hankkeessa tuotetaan yhteensä neljä rannikkoalueiden kehittämistä eri tavoin linjaavaa suunnitelmaa. Kaksi suunnitelmista kohdentuu Suomessa Satakunnan rannikolle ja Kokemäenjoen valuma-alueelle ja kaksi suunnitelmaa pohjoisen Viron rannikkoalueille.

Rannikkosuunnitelmien teemat ovat Satakunnassa kestävä matkailu ja ekosysteemipalvelunäkökulmainen maankäytön suunnittelu sekä Virossa alueellisen syrjäytymisen ehkäisy ja toisaalla lomarakentamisen yhteensovittaminen luonnonsuojelun kanssa. Jokaista neljää suunnitelmaa esiteltiin ja kommentoitiin suunnittelutyön aikana sidosryhmäkokousten ja yleisölle avoimien karttapohjaisten kyselyjen avulla.

Hankkeessa tuotettuja suunnitelmia ja niiden taustaselvityksiä esitellään tiistaina 13.11.2018 klo 9-12.30 pidettävässä SustainBaltic hankkeen loppuseminaarissa (Radisson Blu Turku, Linnankatu 32). Median edustajat ovat tervetulleita seminaariin.

Rannikkosuunnitelmia hyödynnetään Suomessa muun muassa maakuntakaavan päivityksen sekä merialuesuunnittelun pohjatietona ja Virossa rannikkokuntien maankäytön suunnittelussa. Suunnitelmat ovat ladattavissa loppuseminaarin yhteydessä osoitteessa: http://www.utu.fi/SustainBaltic

Lisätietoja:

Turun yliopisto:
Nora Fagerholm
Dosentti
Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos
nora.fagerholm@utu.fi
puh. +358 29 450 3572

Paulina Nordström
Projektitutkija
Turun yliopisto, Maantieteen ja geologian laitos
paulina.nordstrom@utu.fi
puh. +358 40 531 2373

Satakuntaliitto:
Asko Ijäs
Projektisuunnittelija
Satakuntaliitto
asko.ijas@satakunta.fi
puh. +358 44 711 4393

Luotu 12.11.2018 | Muokattu 12.11.2018